Muuttaminen on stressaavaa, sormenpäitä ja hermosoluja kuluttavaa, tympeää ja työlästä. Jokainen muuttokuormaa kasannut tietää sen huokausten määrän, joka syntyy kun vaatehuoneen perukoilta löytyy vielä yksi muistolaatikko tai kun viime muutossa häkkivarastoon unohdetut aarteet hyppäävät taas silmille. Jossain vaiheessa pakkausoperaatiota sellaisetkin asiat kuin verhot, kattolamput ja pesukoneet tuntuvat ihan vaan vitsaukselta. 

Juuri nyt kotini on vuorattu vihreillä ja punaisilla muuttolaatikoilla, joista puolet on jo saanut sisältöä. Olen myynyt sängyn, sohvan ja keinuhevosen, ratsannut vaatekaapin lähes konmaritasoiseksi ja viskellyt kylmetetyin sydämin ja kihisevin aivoin erinäisiä asioita kierrätykseen ja kaatopaikalle vietäväksi. Sinne menivät turhat matkamuistot vuosien takaa, ne seitsemännet pyörremyrksyä esittävät piirustukset päiväkodista ja puoli vuotta pieneksi jääneet farkut. 

On tietysti sulaa hulluutta muuttaa uuteen kotiin, uuteen elämänvaiheeseen ja uuteen perheeseen juuri ennen joulua. Viikkoja kestänyt sairasteluputki on sentään saatu katkaistua, nyt päiviä tai iltoja ovat täyttäneet vain päiväkodin joulujuhlat ja tanssikerhon päättäjäiset. Siinä sivussa on hoidettu muuttoilmoituksia, kotivakuutuksia, nettiliittymiä ja remonttisuunnitelmia, autonvuokrauksia ja asuntokauppoja. On käyty koeistumassa sohvia ja ostamassa tiskikone, selailtu senkkejä verkkokirpputoreilta ja pähkäilty kolmen lapsen vuoroviikkojen kulkua. Työpäivät ovat tietysti olleet yhtä hyörinää ja vuoden viimeiset viikot ovat tursunneet tapaamisia, tavoitteita ja tulospalavereita. To do -listat ja täydellisyydentavoitteet ovat saaneet kamppailla keskenään, kun kaikkeen ei vaan kerkiä. Ensi viikon vielä puserran töissä, sitten suljen kaikki viestintäkanavat ja vietän ihan oikean joululoman.

Niin, joulu. Koetan muistaa, että juuri tänä vuonna joulu ei tule olemaan itsetehtyjä konvehteja tai yön yli kypsyteltyä kinkkua. Eipä tosin moisia ole tässä taloudessa ennenkään nähty – triomme on tunnetusti viettänyt aattoa kinkkupizzan äärellä ja juhlinut pienesti, sievästi ja stressittömästi. Tänä vuonna hoidin lahjaostokset ennätysaikaisin ja pieni pakettikuorma odottaa jo valmiina innokkaita avaajia – muuttolaatikossa sekin. Toinen laatikko on valmiina kuusen ja uuden kodin koristeluun. Lasten jouluinnostus tuntuu kasvavan vuosi vuodelta, ja joulumieli tarttuu itseenkin kuin huomaamatta. Toivoa sopii, että vielä aattoaamuna saa lähikaupasta laatikoita ja torilta tuuhean kuusen… Tänä vuonna joulun teemana on kuitenkin muutto ja muutos, läheisyys ja lämpö. Olkootkin niin, että valon juhlaa vietetään tällä kertaa todennäköisesti sotkun keskellä ja laatikoita väistellen.

Saimme tällä viikolla avaimet uuteen kotiin ja kävimme koko porukalla kurkkimassa tulevia kulmia taskulampun valossa. Lapset ilakoivat ja kiljuivat tulevat naapurit tainnoksiin, leikkivät kissaperhettä vaatehuoneessa ja kiipeilivät leveille ikkunalaudoille kurkkimaan kotikadun vilinää. Söimme hampurilaiset olohuoneen lattialla ja minä mietin, että miten tämä voikaan olla mahdollista.

Näinä päivinä, kun stressi yrittää kiihdyttää sykettä, tavaravuorten yli kiipeäminen raivostuttaa tai parisivuinen tehtävälista saa kirosanat kaikumaan pääkopassa, hengitän hetken ja pakotan ajatukset tärkeysjärjestykseen. Haaveeni kahden aikuisen perheestä on toteutumassa. Saan pian jakaa ihan oikeasti arjen ihmeellisen ihanan miehen kanssa, saan läheisyyttä sänkyyni ja valmista kahvia kuppiini. Saan jakaa aamuisin lehden ja iltaisin kiukut, vanhemmuudenkin. Voin joskus piipahtaa kaupassa tai käydä jumpassa ja palata sitten kotiin, jossa joku jo odottaa. Saan kodin, jossa rakkautta riittää katonrajaan asti (ja se vasta onkin korkealla). Saan pienen bonustytön ja lapset tärkeän aikuisen. Saan villin, hullun, hulvattoman ja herkän uusiolauman, jossa kaikki ollaan aika erilaisia ja silti muodostetaan ihan sopiva porukka. Yhä vain jokin niinkin pieni kuin ajatus yhteisestä iltapalasta sohvalla puskee liikutuksena ulos silmäkulmista.

Eyes on the prize, totesin tänään, kun yritin pakata leluja, legoja, poneja ja palapelejä jotenkin järkevästi laatikoihin. Se tuskaisin operaatiohan on vain tavaroiden siirtämistä paikasta toiseen! Viikon päästä tähän aikaan joululahjat on jo jaettu, uudessa kodissa tuoksuu ehkä kuusipuu ja konvehdit. Vaikka paketit ovat visusti muilta piilossa, tiedän jo ettei oma lahjani mahdu mihinkään kääreeseen. Se on paketoitu rakkaudella, lahjanarut kiharrettu kiitollisuudella ja koko komeus viimeistelty ripauksella uskomatonta onnea.