Suunnitelma: hankala tilanne
Toivoinko viimeksi, että viikot vähän hidastuisivat? Huutoni kuultiin ja flunssa tuli taloon. Alkuviikko oli yhtä niistämistä, työreissujen delegointia, multitaskaamista ja poissaoloa sieltä sun täältä. Onneksi oikoluin seuraavana päivänä sen uutiskirjeen, jota kirjoitin samalla kun pelasin muumimuistipeliä kiukkuisen kolmevuotiaan kanssa. Vieläkin kuopus sanoo olevansa pikkuten kipeä, oma pää on puolittain tukossa ja korvatkin lukossa.
Jokin on kuitenkin elämässä hienosti, kun edes tunnelmaa ja työtahtia kiristävä sairastelu ei pääse fiiliksiä pilaamaan. Tämäkin viikko näyttää kääntyneen vahvasti plussan puolelle: sain töissä aikaiseksi ainakin joitakin asioita, lasten kanssa ollaan iltadiskoiltu Liemisen tahdissa ja olen päässyt viettämään arvokasta aikaa ystävien kanssa. Tinder-deiteistä parisuhteeksi päätynyt juttu on edelleen yhtä huumaa ja hymyilyä, vuoroin vieraissa toiselle tehdyt aamupalaleivät koristellaan persiljalla ja raitapeiton alla hakeudutaan niin lähelle nukkumaan kuin vain voi.
Myös terveysrintamalla kuljen kohti valoa – enkä siinä synkemmässä merkityksessä. Kalenteriin on merkitty tuumaustreffit kirurgin kanssa, eikä sinänsä vaarattomaksi tuomittu kaulamöykky enää paina ajatuksia niin paljoa. Toisen, naisellisemman kehon osan terveystarkastuksesta sen sijaan sain kotiinviemisiksi paitsi puhtaat paperit, myös diagnoosin hankala tilanne ja lausahduksen ”sinut on luotu lisääntymään” – joka ei juuri tässä elämäntilanteessa varsinaisesti ilahduta. Täällä Lilyssä on viime aikoina tullut vastaan yksi jos toinenkin ehkäisyaiheinen kirjoitus, melkoinen päänvaiva kyllä tuokin. Yksi menee pillereistä sekaisin, toinen kärsii kuparihärpäkkeen takia kuukausittain työkyvyttömäksi korventavista kivuista. Itselläni on nyt virallinen vapaus jättää kahvinkeiton lisäksi jälkeläispolitiikka miespuolisen osallistujan huoleksi, kun maksa ei kestä hormoneja eikä kohtuun sovi kierukka.
Olen aiemmin lääkäreiden saneluista saanut lukea olevani hoikkarakenteinen, perusterve ja (vähänpä tietävät) asiallinen nainen. Nyt on mustana valkoisella myös isomman luokan aforismi, suunnitelma: hankala tilanne. Vaikka taisikin viitata vain tiettyyn elämäni osa-alueeseen, otan tämän naistentautien erikoisosaajan muotoilun kaikenkattavana tulevaisuuskuvana. Elon arvaamattomuudestahan olen saanut opin jos toisenkin, ja suunnitelmien tekoon en tahdo enää kovin vahvasti uskoa.
(Vaikkakin tutkimus-sellaista pitäisi lähes tyhjästä taikoa juuri tälläkin hetkellä!)
Omat kalenterini saan juuri ja juuri ulotettua kuukauden päähän, kesäsuunnitelmat tuntuvat kovin kaukaisilta ja viiden vuoden päähän en tohdi tutkailla lainkaan. Ehkä kannattaisi kulkea kvartaali kerrallaan eteenpäin kuin korporaatiossa konsanaan. Toki perheellisen täytyy aina vähän pitää tuleva lähempänä tätä hetkeä, eikä voi vallan heittäytyä carpediemin kouriin: pitää muistaa ensi viikon jumppavuoro päiväkodissa, varata neuvola ainakin kerran vuodessa, pohtia lapsen koulupolun kulkua ja varmistaa että maitoa on kaapissa vielä huomiseksikin.
Oikeastihan olen aika haka nimenomaan suunnittelussa. Voin mielessäni maalailla ties mitä haavekuvia, järkeillä elämää eteenpäin ja laatia listoja suursiivouksista ja urakehityksestä. Toteuttamispuoli sitten tahtookin ontua, joko omat koivet eivät kanna kaikkeen tai joku kampittaa matkalla. Tai sitten tulee tyyppi, ottaa kädestä kiinni ja ohjaakin aivan toiseen suuntaan. Ja vaikka liikoja, lukkoonlyötyjä suunnitelmia koetan välttää, unelmointia en lopeta lainkaan. Tarpeen vaatiessa olen kyllä tehokas, ja nyt tekisi mieli saada aikaan jotain aika hienoa.
Mutta miten tärkeä onkaan se tunne, että kokee tyytyväisyyttä itseensä ja elämäänsä. Että tykkää siitä mitä on, mitä tekee ja miltä tuntuu. Kai siihen varsin vahvasti vaikuttaa toisen kasvoilla näkyvä hymy tai korvaan supatetut kauniit sanat, mutta suurimmat hyväksynnän tunteet pitäisi löytää oman pään sisältä. Kun joku puhuu nuorten naisten huijarisyndroomasta, paasaa paskamutsiudesta tai vähättelee omaa osaamistaan, tekisi mieli melkein läpsiä. On ihan ok kelvata itselleen!
Ja seuraavan kerran kun joku sanoo minun olevan sitä taikka tätä, lainaan viisasta lääkäriä ja lausun se ei ole mikään vika, se on mun ominaisuus (enkä todellakaan kerro, mihin ruumiintoimintoon hän tuolla viittasi).