Lupauksia

Edellisen postauksen olen tehnyt toukokuussa. Sen jälkeen olen päässyt opiskelemaan, juossut 10 km juoksutapahtumassa ensimmäistä kertaa aikuisiällä, matkustanut Shanghaihin sekä Kapkaupunkiin, aloittanut opintovapaan ja hieman jopa kasvanut ihmisenä. 

Ystäväni listasi 123 asiaa suoritettavaksi 1230 päivässä. Itse päätin listata 12 asiaa tehtäväksi vuoden aikana.

  1. Puolimaratonin juokseminen. Tämä oli tavoitteeni jo viime vuonna, mutta jäi suorittamatta. Tiedän kuitenkin, että siihen pystyn, joten tänä vuonna en anna itseni päätöksestä luistaa.
  2. Blogin kirjoittaminen viikoittain. Opintovapaan myötä aikaa ei varsinaisesti ole enemmän, mutta olen enemmän kotona ja arkirytmini on säännöllisempi. Tämän pitäisi edesauttaa viikoittaisen kirjoitushetken löytymistä.
  3. Jokaisen kurssin läpäiseminen. Olen huono opiskelemaan, mutta en suinkaan tyhmä. Reputan kursseja, sillä olen usein poissa tunneilta ja sitä myötä jää hommatkin usein tekemättä. Pääsin Haaga-Heliaan opiskelemaan restonomiksi eli sain toisen mahdollisuuden suorittaa tutkintoni loppuun. En vaadi itseltäni huippuarvosanoja, mutta opiskeluun keskittymistä kuitenkin.
  4. Uuteen artistiin tutustuminen joka kuukausi. Nautin musiikista ja nuorempana olen käynyt paljon keikoilla. Lämppäreiden kautta löysi usein uusia bändejä kuunneltavaksi. Nykyään kulutan samaa musiikkia päivästä toiseen.
  5. Lähde vaihtoon. Olen haaveillut Ruotsiin muuttamisesta lukioikäisestä asti. Kerran olin jo sopinut vaihtopaikan Uumajasta, mutta en lähtenyt. Syksyllä lähden ulkomaille.
  6. Kudo kaulahuivi. Innostun toisinaan käsitöistä, mutta olen huono tekemään töitä loppuun. Aloitin loppuvuodesta kaulahuivin kutomisen enkä ole kovin paljon edistynyt. Haluan saada huivin vielä talven aikana valmiiksi.
  7. Opettele uusi resepti joka kuukausi. Tykkään laittaa ruokaa enkä ole siinä mitenkään kovin huono, mutta ideoita ei ole paljon. Tämän vuoden aikana otan tavoitteeksi kehittyä kokkina.
  8. Käy treffeillä. Olen huono treffailemaan ja yleensä löydän syyn olla lähtemättä edes kahville, vaikka toinen olisikin kiinnostava tyyppi. Tämän vuoden aikana käyn vähintään kolmilla treffeillä.
  9. Joogaa viikoittain neljän kuukauden ajan. Nautin joogasta ja tiedän sen tekevän hyvää niin kropalle kuin mielelle. Olen todella jumissa ja tiedän, että edes yksi kerta viikossa auttaisi selkä- ja niskakipuihin. Tässäkin kyse on vain siitä, etten saa aikaiseksi.
  10. Leivo kerran kuukaudessa. Samat perustelut kuin kokkaamisen kohdalla.
  11. Lue vähintään 6 kirjaa. Aina voi lukea enemmän. Koulukirjoja ei lasketa.
  12. Luovu vaatteista. Vaatteeni eivät meinaa mahtua siihen kaappitilaan, joka minulla on. Kaapeista pursuaa ulos paljon sellaisia vaatteita, jotka eivät edes sovi päälle tai joita en muuten käytä. 

Näillä mennään siis tämä vuosi. Huomenna on varmaankin pakko repiä itsensä lenkille.

Tässä vielä muutama kuva viime vuodelta.

 

 

 

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

.

 

Suhteet Oma elämä Mieli