Talvipäiviä ja lapsiseuraa
Aloitin viikkoni lapsenvahtina. Maanantain ja tiistain vietin rakkaiden veljenpoikieni seurassa. Lumesta nauttiminen on huomattavasti mukavampaa, kun sen saa tehdä 4- ja 1,5-vuotiaiden seurassa. Siihen keleistä nauttiminen onkin jäänyt, sillä lenkkiseurani ei suostu ulkoilemaan herkkien tassujensa vuoksi. Aiemmin tätä ongelmaa ei ole ollut ennen -30-kelejä, mutta järkyttihän nuo yhtäkkiset kovat pakkaset minutkin. Miksei siis koiraa.
Kummipoikani on innostunut kiipeilystä. Hän osaa tulla hienosti alas sohvalta, hyllyltä ja jakkaralta. Tapoja on monia: jalat edellä, pää edellä, kylki edellä… Istuessani vessassa ovi auki voidakseni tarkkailla itsetuohoista 1,5-vuotiasta, nousi mieleeni termi ”latteäiti”. Olen aika varma, että yksikään kotiäitejä syyllistävä ei ole kokeillut kotiäitiyttä. Ehkä elämä on helppoa ja suoraan jenkkisarjasta, jos lapsista huolehtii joku toinen äidin istuessa manikyyrissä, lounaalla ja lattella päivästä toiseen. But let’s face it, kuinka monella suomalaisella on varaa lastenhoitajaan käymättä itse töissä? Olen ehdottomasti sen kannalla, että lasten paikka on varhaiskasvatuksessa, vanhempainvapaat pitäisi jakaa tasan vanhempien kesken ja äidit pitää saada mukaan työelämään. En kuitenkaan ajattele, että lasten kanssa kotona oleminen on rentoa ja helppoa. Se varmasti antaa paljon ja on hauskaa, vaikka onkin rankkaa ja helposti johtaa tuttavapiirin kapenemiseen. Lapsista ja arjesta tulee elämän keskipiste. Ehkä syy äitien syyllistämiseen onkin siinä, että me kateellisuuteen taipuvaiset suomalaiset emme siedä sitä, että joku nauttii siitä mitä tekee? Äitien arjesta näemme helposti vain hymyt ja aurinkoiset kesäpäivät. Olen itsekin kadehtinut kuvittelemaani äitiarjen kiireettömyyttä ja samalla unohtanut, että siitä arjesta puuttuu elämääni kuuluvat cocktailit, illalliset, rauhalliset leffaillat ja ihanat ulkomaanreissut. Haluan vielä joskus olla äiti ja olen aika varma, että sen ajan saavuttua ikävöin keskellä päivää vietettyjä kuoharihetkiä hyvän ystävän seurassa.
Olen vähentänyt lihan määrää ruokavaliossani hyvinkin paljon. En ole kasvissyöjä, mutta voin henkisesti ja sitä kautta fyysisesti pahoin tehotuotetusta lihasta. Tieto todellakin lisää tuskaa. Kotona syön lähinnä kasvisruokaa tai kalaa ja jos valitsen lihaa, on se vapaana kasvanutta riistaa tai hevosta. Pyrin siis valitsemaan ruokani eettisesti. Olen kuitenkin huono keksimään kasvisruokia, joten ruokalistani koostuu lähinnä erilaisista kasviskratiineista. Maanantaina mieleni teki pinaattivohveleita. Vohveliraudan puuttuessa keittiötarvikkeista päädyin valmistamaan pinaattifetapiirasta. Asiaa enemmän ajattelematta päädyin myös kokeilemaan uutta reseptiä ja sitä kautta toteuttamaan lupauksiani tälle vuodelle.
Kotikokki-sivustolta löytämässäni reseptissä piirakkapohja valmistettiin tuorejuustosta. Alkuperäinen reesepti löytyy täältä. Piirakkapohja siis valmistetaan sekoittamalla yhteen 100 grammaa tuorejuustoa, 100 grammaa voita, 3 dl jauhoja sekä leivinjauhetta. Täytteeksi laitoin paljon fetaa ja 200 grammaa pinaattia. En löytänyt jääkaapissa piilossa ollutta valkosipulia, joten lisäsin joukkoon puolikkaan sipulin. Mausteiksi käytin paprikajauhetta, mustapippuria sekä kuivattua basilikaa. Lisäsin mukaan myös limemehua. Itse puristin joukkoon puolikkaan limen, mutta vähempi olisi riittänyt. Tuolla määrällä piirakasta tuli hieman liian kirpeä. Tuoretta rucolaa ei löytynyt, mutta se olisi varmasti kruunannut tuoreena nauttimani piiraan.
Eilen sain revittyä itseni juoksumatolle sekä pienen lihaskuntotreenin jälkeen 60 minuutin venyttelyyn. 2,5 kilometrin juoksu oli riittävä joulun jälkeen ja lyhytkin treeni sai aikaan sen, että tänään on selkälihakset sekä tissit kipeinä. Kivuliain kokemus kuitenkin oli venyttely, jossa keskityttiin lonkkien avaamiseen. En osannut edes ajatella, että lonkkani voisivat olla noin jumissa.
Ihania pakkaspäiviä kaikille!