Alku
Olen oppinut huomaamaan, että ihmisen kaiken kattava hyvinvointi lähtee itsensä arvostamisesta. Mihinkään, mistä ei pidä, ei viitsi laittaa aikaa ja energiaa. Miksi siis pitäisit itsestäsi huolta, jos et edes pidä itsestäsi?
Näin eilen naisen, joka näytti aika paljon siltä, miltä haluaisin itse näyttää. Terveellä, naisellisella tavalla pyöreä olemus ja kaunis, heleä iho kielivät terveestä elämästä. Hymyilevä olemus taas onnellisuudesta, ainakin sillä hetkellä. Ero aiempaan oli siinä, että katsoin naista miettien, kuinka itse voisin näyttää tuolta ilman, että samalla soimasin löllöä mahaani, väsyneitä kasvojani sekä riippuvia rintojani. Maha ei taikaiskusta katoa ja kasvot kirkastuvat hymyilemällä. Rintaliivitkin laittavat poven tehokkaasti ojennukseen ja mä nyt vain tykkään itsestäni ihan tällaisenakin.
Olen tottunut ajattelemaan, että olen aina ollut pulska. Tämä ei kuitenkaan ole totta, vaikka aikuisikääni onkin varjostanut ylipaino. Lapsena olin normaalipainoinen. Varhaisessa vaiheessa rinnat ja naisellista pyöreyttä saadessani jo entisestään rankka koulukiusaaminen vain paheni. Harrastin yleisurheilua ja jalkapalloa, mutta kuka nyt jaksaisi harrastaa, jos joutuu kestämään kiusaamista. Ensin lopetin yleisurheilun ja viimeisten kavereiden jäätyä joukkueesta jäi myös jalkapallo.
Ruoka on siitä paha kumppani, että meillä hyvinvointivaltion kasvateilla sitä on monessa muodossa helposti saatavilla ja yksinäisyydessä siitä saa lohduttavan, petollisen ystävän. Lukion alun jälkeen painoni on vaihdellut 65 ja 90 kilon välillä. Nyt se on jämähtänyt noin 75-78 kilon tienoille. Hobittikoloni vaa’asta loppui jokin aika sitten paristo enkä ole hetkeen itseäni punninnut.
Muistan joskus ajatelleeni, että on hienoa, kun lääkärille saa sanoa olevansa perusterve ihminen. Tämä muuttui nelisen vuotta sitten, kun lääkäri kertoi, että sairastan nivelpsoria sekä Sjögrenin syndroomaan. Autoimmuunisairauksia, jotka aiheuttavat mm. nivelsärkyä. Sairauksia ei osata parantaa eikä ole tiedossa, miksi jotkut näihin sairastuu.
Itselleni suurimmat ongelmat aiheuttaa Sjögren, joka kuivattaa elimistöä, aiheuttaa pahimmillaan infernaalista väsymystä ja mm. lihasheikkoutta. Syön tällä hetkellä päivittäin C- D- ja B12 -vitamiinia sekä sinkkiä.
Tykkään liikunnasta. En varsinaisesti koskaan ole kokenut vastenmieliseksi liikkua ja omaan onneksi edelleen jonkinlaisen peruskunnon. Olen kuitenkin huono lähtemään liikkeelle eikä perussairauksien mukanaan tuoma väsymys auta asiaa. Nautin kuitenkin elämästäni ja arvostan itseäni, joten haluan pitää huolta itsestäni kokonaisvaltaisesti.
Aloitin tämän blogin monesta syystä. Tärkeimmät ovat kuitenkin yritys tsempata itseään ja halu osoittaa, että terveellinen elämä lähtee itsensä hyväksymisestä juuri sellaisena kuin nyt olet. Terveellinen elämä ei vaadi fitness-harrastusta, yltiötiukkaa ruokavaliota tai naistenlehtien tyylitajua. Terveellistä elämää elää oikeasti onnellinen ihminen, jonka elämä on tasapainossa. Sitä tasapainoa olen etsimässä.