Hitaasti päivään
Olen aamuihminen, joka kärsii aamu-unisuudesta. Rakastan hitaita aamuja, päivään heräävän luonnon seuraamista ja taustalla pyörivää aamu-tv:tä. Kahvi ja uutiset tulee nauttia saman kaavan mukaan: rauhassa ja ajatuksella. Saatuani herätä rauhassa toimii myös mieleni paremmin ja kirjoittaminenkin sujuu.
Iltaisin en ole järin tuottava, mutta en osaa myöskään mennä ajoissa nukkumaan. Saatan tuijottaa telkkaria silmät puoliksi kiinni, mutta en osaa luovuttaa ja siirtyä sänkyyn.
Iltalehden mukaan aamuvirkuksi voi oppia. Artikkelissa kerrotaan, että vuorokausirytmi periytyy osittain vanhemmilta, mutta itsensä voi myös opettaa uudenlaiseen rytmiin. Vanhempani ovat aina valvoneet yli puolenyön ja joskus vannoin, että mikäli saan omia lapsia, laitan heidät iltaisin nukkumaan mahdollisimman myöhään, jotta saan aamulla nukkua mahdollisimman pitkään. Perhe-elämää sivusta seuranneena olen kuitenkin alkanut miettiä, että oma aika illalla lasten nukahdettua olisi luultavasti kuitenkin aamun nukuttuja tunteja arvokkaampaa.
Artikkelin mukaan keskeisessä osassa aamuvirkuksi muuttumisessa on liikunnan lisääminen ja rauhalliset iltarutiinit. Liikunnan vaikutuksen seuraavaan aamuun olen itsekin huomannut. Eilen tuli liikuttua paremmin kuin viimeiseen kahteen viikkoon ja tänään heräsin ennen herätyskelloa. Toki lisääntyneen valon määrällä on myös vaikutusta. Olen jo pidempään ollut kaivamassa kirkasvalolamppuani pölyn keskeltä esiin toivoen, että lampun vaihtaminen herättää sen henkiin. Onneksi tässä on alkava kesä aikaa toteuttaa suunnitelma ennen syksyn synkkyyden saapumista.
Itselleni vaikeinta on iltojen rauhoittaminen, rutiinien löytäminen ja niiden älylaitteiden siirtäminen pois sängystä. Olen jälleen kerran onnistunut koukuttamaan itseni Netflixin tuijottamiseen pedissä. Katson Frendejä puhelimen näytöltä ja valehtelen itselleni, että nightsift-tilan käyttäminen jotenkin parantaisi tilannetta. Yöpöydällä odottaa kolme kirjaa, mutta aina tuo saakelin puhelin vie voiton. Pääsin jossain kohtaa hetkeksi siitä eroon, mutta niin vain se hiipi takaisin untani pilaamaan. Alkuun luin ensin kirjaa, suljin silmäni ja lopulta päädyin hakemaan puhelimen viereeni. Pian se syrjäytti kirjan kokonaan. Tähän ongelmaan ei kyllä ole minkäänlaista vippaskonstia vaan parhaiten toimii itsensä ottaminen kiinni niskasta.
Tykkään pyöräillä kouluun ja töihin. Silloin oman rytminsä saa määrittää vapaammin eikä tarvitse tuijottaa bussiaikatauluja. Muutama minuutti ei tarkoita puolen tunnin myöhästymistä, ainoastaan hieman nopeampaa mankelointitahtia. Töihin on mukava pyöräillä, sillä siellä odottaa suihku. Työvuoronsa pääsee aloittamaan freesinä. Koulussa tätä luksusta ei kuitenkaan ole ja se on yksi tekijä, joka saa miettimään useampaan kertaan, viitsinkö pyöräillä opetusta saamaan. Kanssaopiskelijoiden osalta ei ole mukavaa, jos yksi haisee kymmenen kilometrin pyörälenkiltä. Hyötyliikuntaan pitäisi kannustaa ja tärkeää olisikin, että myös oppilaitoksissa olisi vapaasti käytettävissä olevat peseytymistilat niitä varten, jotka haluavat pyöräillä tai vaikkapa juosta kouluun.
Teen aamupalasmoothien pohjan valmiiksi jääkaappiin ja lisään aamulla jäiset marjat päälle. Suosittelen!