Olenko aidosti tässä hetkessä?

Kävimme pari viikkoa sitten kuvaamassa dokumenttia. Ohjaajana luotin kahteen kuvaajaani täysin, mutta pitkän kuvauspäivän aikana pyörin itsekin kameran kanssa kuvauspaikalla. Käydessäni materiaaleja läpi huomasin yhden suuren eron minun ja kuvaajieni materiaaleissa. En varsinaisesti ollut sen huonompi kuvaaja valotuksen, kuvakulmien yms. osalta, mutta olin selkeästi malttamattomampi. Muistan kuvatessani ajatelleeni, että kuvaan rauhallisesti ja ajan kanssa miljöötä. Yli yhdeksänkymmenen klipin joukossa oli vain pari lyhyttä pätkää, joita voin käyttää, sillä kuvat olivat rauhattomia. Zoomailin usein ja siirsin kameran seuraavaan kohteeseen liian nopeasti. En antanut kuvalle aikaa.

Tätä blogia en ole päivittänyt pitkään aikaan, sillä en ole ehtinyt. Eilen olin menossa pilatekseen pitkän tauon jälkeen, mutta olin kiireessä varannut seuraavan päivän jumpan. Jalat ristissä pissahädästä kärsien roikuin kiinni olleen salin ovessa lauantaina kello 18.00 ja kirosin elämääni. 

Luin jokin aika sitten Ylen jutun Kiire on asennekysymys, jossa oli vinkkejä kiireen tunnun helpottamiseksi. Juttu jäi vahvasti mieleeni.

”Kiire on mielentila, joten siihen voi vaikuttaa itse.

Objektiivisesti arvioiden on harvoin aidosti kiire, vaan kysymys on valinnoista.”

Tuon yllä olevan lainauksen koitan muistaa arjen keskellä. Jos olen myöhässä, ei verenpaineen nouseminen bussin takapenkillä muuta tilannetta mihinkään suuntaan. Tämä vuosi on ollut etenkin kiireen osalta henkisesti niin raskas, että olen unohtanut tekemiäni asioita. Toisaalta tiedostan sen, että johtuen kiireestä en ole saanut täyttä potentiaaliani käyttööni minulle tärkeiden asioiden parissa.

Selasin valokuvia, joita napsin lokakuussa Kapkaupungissa kiertäessämme aurinkoisena päivänä kaupunkia ainoana tarkoituksena tallettaa kaupunki kameran linssin läpi. Noissa kuvissa huomasin kuinka valtavasti olen vuoden aikana kehittynyt. Tuona lauantaina olin ollut Kapkaupungissa viikon työreissulla. Matkan alkaessa olin ilmoittanut Suomessa ihmisille, että keskityn täysin tuohon työhöni ja olen huonosti tavoitettavissa. Keskityttyäni viikon ajan pääsääntöisesti yhteen työhön pystyin viikonloppuna pysähtymään sen verran, että otin kuvani rauhassa enkä hätiköiden.

Aivotutkijan mukaan keskeytykset tekevät meistä tyhmiä. Tämä on helppo allekirjoittaa. Ennen tämän blogin rustaamista luin päivän Hesaria ja oli työn ja tuskan takana päästä lehti puoleen väliin nappaamatta puhelinta käteen. 

Tarkkaavaisuushäiriöitä aiheuttaa eniten

monen tehtävän tekeminen yhtä aikaa.”

Huolestuin keväällä, ehkä kesällä tai syksyllä, en ole ihan varma, muististani. Lukiessani pidempää juttua en välttämättä muista jutun alkua päästyäni sen loppuun. Sairastamani Sjögrenin syndrooma aiheuttaa väsymystä ja pilvessä elämisen tunnetta. Luettuani muiden kokemuksia sairauksista ja toisaalta jatkuvien keskeytysten ja stressin vaikutuksesta ihmisen toimintakykyyn olen yhä vakuuttuneempi siitä, että syy ei löydy sairaudesta vaan arjesta. Parhaiten keskityn silloin, kun editoin audiota tai viedoita. Luulen syyn olevan se, että silloin olen pakotettu keskittämään kaksi aisteistani työhöni ja kuulokkeiden blokatessa ulkopuoliset häiriöt, keskeytysten määrä on selkeästi normaalia pienempi.

Loppuun vielä muutama kuva aurinkoisesta Kapkaupungista joulukuisen harmauden keskelle.

_dsc0022.jpg_dsc0070.jpg_dsc0074.jpg_dsc0107.jpg_dsc0149.jpg

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *