Introvertin ystävänä ei ehkä ole helppoa.
Minulla on vain vähän ystäviä. Oikeastaan siihen ei kovin montaa kättä tarvitse, että voi ne laskea. Ihan omat kädet riittää ja toiseen käteen mahtuisikin vielä muutama.
Olen aina ollut vähän tälläinen, että laatu korvaa määrän tyyppi ja minulle on tärkeää se, että ystäväni ymmärtävät millainen olen.
Minä olen hyvä ystävä, mutta en ole.
Kuinka moni ymmärsi tuon lauseen?
Olen tosiaan hyvä kuuntelija, luotettava ja rakastava ja kaipaan välillä aidosti. En kuitenkaan välttämättä vaikuta monen silmiin kovin kaipaavalta tyypiltä, siksi on tärkeää että ystäväni tuntee minut läpikotaisin.
Inhoan (ja tavaallaan myös rakastan) välillä itsessäni juurikin sitä introverttipiirrettä joka saa minut pitkiksi aikaa omiin oloihini. Saatan ihan oikeasti olla näkemättä ja kuulematta ystävistäni monta viikkoa. Itseasiassa jopa monta kuukauttakin menee helposti huomaamatta. Tämä vaatii varmasti ihmissuhteessa ymmärtäväisyyttä, etenkin kun en usein etes soita ja kysy kuulumisia. Joskus en tajua vastata etes puhelimeen tai muista soittaa takaisin. Uskon, että tämän piirteen takia moni potentiaalinen ystävyyssuhde on kariutunut. Enkä siis ihmettele yhtään. En minäkään jaksaisi pahemmin kiinnostua tuntemattomasta ihmisestä joka vaikuttaa tältä millainen minä olen.
En tee sitä tahallani, olen vain tälläinen. On ärsyttävää kun en osaa selittää sitä, miksi näin on. Aika vaan kuluu jotenkin, enkä tajua sitä vaikka ystäväni olisivatkin ajatuksissani useinkin. Monesti saatan ajatella, että huomenna soitan ystävälle, mutta jostain kumman syystä huomaankin ajatuksesta olevan jo mennyt ainakin viikon, ehkä jopa kuukauden koska joka kerta ajattelen tekeväni sen huomenna.
No, minulla on kuitenkin onni siinä, että ystäväni tuntevat minut niin hyvin etteivät loukkaannu tästä erityisemmin. Yleensä pitkänkin ajan jälkeen keskustelu sujuu aivan samalla tavalla kun miten se olisi sujunut lyhyenkin ajan jälkeen. Ja se jos joku on mielestäni oikean ystävyyden merkki. Minua myös aidosti kiinnostaa mitä ystävilleni kuuluu ja todellakin haluaisin olla useammin kartalla asioista mitä olen. Olen vain niin älyttömän huono soittelemaan kenellekään.
Itse harmittelen itsessäni aina myös sitä piirrettä, että en osaa oikein lähteä muiden luokse kyläilemään. Tämäkin saattaisi jollekin tehdä olon, että en ole kiinnostunut. Tämä kuitenkin on myös vain selittämätön piirre itsessäni. En vaan yksinkertaisesti osaa. Ja jos totta puhutaan niin minulla ei käy etes mielessä ajatus, että voisin joskus mennä jonkun luokse kylään. Kuitenkin haluan, että minun luokseni tulee ystävät kylään ja sen uskon heidän aidosti tietävän. Niin ja jos eksyn jonkun ystäväni luokse kylään niin aidosti nautin kyllä siitä. En vaan siis jotenkin osaa ottaa ja lähteä vain kyläilemään. En siis kenenkään luo, etes sukulaisten.
Olen seurannut monia keskusteluita facebookissa juurikin tästä aiheesta. Usemmiten juuri introverttiryhmien keskusteluissa tulee esille näitä aivan samoja ongelmia. Siksi olisi hyvä, että jokainen jolla on ystävänä yhtään intrompi tyyppi, ajattelisi tätä asiaa heidän kannaltaan. Me introtyypit ollaan varmasti ajateltu asiaa monien näkökulmien kannalta ja useimmat meistä varmasti haluaisi osata näyttää ystävyyssuhteiden tärkeys hiukan paremmin. Älkää siis loukkantuko jos ystävänne ”häviää” omiin maailmoihin pitkäksi aikaa. Se ei ole ollenkaan henkilökohtaista, eikä se liity mitenkään siihen kuinka tärkeitä ystävät hänelle ovat.
Myös se, että ystäväsi kieltäytyy kerta toisensa jälkeen isoista juhlista ja baari-illoista, ei ole henkilökohtaista. Ystäväsi luultavasti kuuluu vain meihin joille baari-illat on raskaita ja energiaa vieviä eikä ihanan rentouttavia ja energiaa lisääviä.
Jos ystäväsi kuitenkin tulee paikalle, älä loukkaannu jos hän haluaa kotiin aikasemmin tai jos hän muuttuu vähän poissaolevaksi väsymyksensä takia. Usein kuitenkin taustalla on vaan se, että ei oikeasti jaksa eikä se, että seurasi olisi tylsää.
Jos kuitenkin kaipaat välillä introystäväsi seuraa, kokeile vähän rauhallisempaa lähestymistapaa. Olisiko kiva ”koti-ilta” kahden ystäväsi kanssa mahdoton ajatus? Tai jotain erillaista kun ennen? Retki laavulle? Tälläiset illat on usein erittäin terapeuttisia ja usein myös oikeasti rentouttavampia kun ihmisvilinä.
Oikeastaan kaikki sama pätee myös aika pitkälti parisuhteeseen ja jossain määrin varmasti ongelmia voi tullakin jos ei täysin ymmärrä toista. Toisen oman tilan ja oman ajan halu voi varmasti suhteeseen tuoda ongelmia, etenkin jos toinen ottaa sen henkilökohtaisesti. Siksi olisi tietenkin tärkeää, että nämä asiat tulisi ymmärrettävällä tavalla puheeksi siinäkin suhteessa.
Jutteltiin yksi päivä tuon miehen kanssa siitä, että meidän välinen suhde saattaisi tietämättömän silmiin näyttää aika hirveältä ja kylmältä. Vähän naurettiinkin sille asialle, onhan meidän suhde ulospäin varmaan aika usein sitä, että ollaan omissa oloissamme. Onneksi sitä ei ole oikeasti kukaan näkemässä niin vaan ne ketkä näkee tietää, että meidän elämä on tosi hyvää näin.
Tätä keskustelua edelsi siis pyyntöni, voisko mies pelata illan, koska minä voisin tehdä omiani. Taas.
Olen etuoikeutetussa asemassa kun olen saanut vierelleni näin mahtavia ystäviä ja näin mahtavan ymmärtäväisen miehen. Toivottavasti tekstini antoi joillekin uutta näkökulmaa ja rohkeutta ymmärtää myös heitä, ketkä eivät osaa soitella ja kysellä kuulumisia usein ja heitä ketkä häviävät omiin oloihinsa kerta toisensa jälkeen omituisesti.
