Joulukuun ensimmäinen ei tuntunut yhtään joulukuun ensimmäiseltä. Näin ensimmäistä kertaa ikinä tyynen valtameren. Se ei ollu tyyni eikä rauhallinen, mutta aallot juoksivat lempeän riehakkaasti kilpaa toistensa kanssa. Tyyni valtameri on niin suuri – tyhjä ja ääretön. Ehkä vain kuvittelen, mutta melkein näin maan pinnan kaartuvan….
Tällä viikolla on puristettu ekan lukiovuoden kakkosjaksoa kasaan. Maanantaina 6 ja puoli tuntia etälukion pitkää matematiikka jotta saisin sen viimeisenkin kappaleen käytyä läpi. Loppuviikko etäuskonnon esseitä ja projektia – mä olen saanut ihan tarpeeksi koulua tälle viikolle vaikka olenkin lintsannut täydet neljä (huomenna viisi) päivää putkeen paikallisesta koulusta.
Viikon olen viettänyt lähes kokonaan kirjastossa, jossa saan enemmän asioita aikaiseksi – kun kaikki muut ympärillä opiskelevat, tuntuu järkevämmältä itsekin alkaa kirjoitta esseetä – sitä facebookkia näytöllä suorastaan peittelee, ettei kukaan vaan näkisi että tänne sitä vaan tullaan viemään tilaa muilta jotka oikeesti haluis tehäkki jotain.
Ehkä yksinäinen puurtaminen kasvattaa luonnetta?
Huomenna vielä se uskonnon koe, ja sitten edessä häämöttää jo grand prize: Kalifornia, täältä tullaan!
