viemäritukos ravintolaillallinen

Koska tunnollinen keittiön lavuaarimme vetoisuus on heikentynyt merkittävästi päätti isäntä asiaan puuttua. Hajulukosta seinään asti putkia purettaessa löytyi vain pikku syypäitä, mutta the reason jäi saavuttamattomiin. Soitimme herra päivystävälle huoltomiesherralle. Tai isäntä soitti, minä makasin hyvinkin tyytyväisenä sohvalla hömppyys-ohjelmien äärellä. Olin sentään jo imuroinut. En ole kokolailla saamaton. Paljon vain.

Herra huoltomies herra saapui mukanaan järeämmät myrkyt ja jonkinlainen hieno viemärinavauspumppuvekotin. Tuohon mennessä isäntä oli kaatanut putkistoon jo kaksi pullollista viemärinavaajamarketti aineita. Keittiöstä kuului *Hnnnhhh* *perkele* ja *hups*, eli kaikki todelliseen tekemiseen vaadittava puhe, jonka jälkeen vesi lorisi kauniisti putkiston uumeniin. Ja lopputuloksena helvetillinen tuhatvuotisen mädän kananmunan ja kissan ripulipaskan haju, vaikka olen aika varma ettei niitä ole kettiön lavuaariin laitettu. Ainakin tahallaan.

Koska olimme raskaan työn raatajina kerenneet kello 18 mennessä nautiskella vain aamupalan ja kotona haisi silkka kuolema, jouduimme kaikesta henkisestä vastustelusta huolimatta laittaa naama kauniiksi ja vaatteet päälle sekä astella ravintolaruuan ääreen. Tai minä laitoin naaman ja isäntä vaatteet. Oli minullakin vaatteet. Muistaakseni. Ainakaan kukaan ei osoittanut sormella ja nauranut. Tai kutsunut poliisia.

Ruoka oli hyvää. Lihaa, vähän salaattia. Lisää lihaa. Valkoviini lasillinen. Kalja. Lihaa. Ja jälkiruokana toisenlaista lihaa. Kotimatkalla elokuvanvuokraus ja kohtuullinen ei-tule-kiukku-mutta-ei-liikaakaan namupussi.

Siitä on parhauslauantait tehty. Viemäritöistä.