Kotiin paluu

Terve taas. Kuten otsikosta ilmi käy paluu kotiin on tehty. Pitkä reissu sairaalassa takana ja paljon hyviäkin muistoja jäi käteen tuosta aikaajoin raskaasta reissusta. Esimerkiksi aulangon retki päälimmäisenä. Myös uusia ihmisiä tuli tavattua, esim antti joka oli huone kaverina. kyllä kummasti mielessä pyörii tuo aika sairaalassa sekä mitä kaikkea hyvää elämälle tapahtuu. Kun oikeasti joutuu käymään läpi koko päivittäisen tekemisen niin vasta sitten ymmärtää mikä on tärkeää ja mikä ei.

Mielenterveys ongelmista kärsivä henkilö kuten minä , joutuu jäsentämään päivänsä ihan erillailla kun täysin terve, mikäli sellaista nyt edes on. Asiat joita toiset pitää’ itsestään selvyytenä, ei kaikille ole niin, vaan niitä joudutaan muokkaamaan että päivittäinen rutiini edes onnistuu saati että pystyy reagoimaan tilanteiden muuttumiseen.

Kotiin paluu

Sitten itse asiaan eli kotiin palaaminen. On todella kiva tuntea se lämpö joka omassa kodissa on ja nähdä nuo kaikki omat riiviöt. Heiullä jokaisella on mielessään joitain asioita ja tekemisiä jotka haluavat jakaa kanssani mutta asia ei tule ilmi viellä, koska kaikki vain halaa ja kysyy jäänkö jo nyt vihdoin kotiin, sanoin että jään jolloin itku meinasi tulla kun halit olivat tiukempia kun koskaan.

En oikein tiennyt mitä tekisin ensimmäisenä, joten lysähdin väsyneenä sohvalle lasten keskelle. Jutelimme niitänäitä kunnes pette taas keksi alkaa selittämään mailman ihmeellisyyksiä, hän aina niin sanotusti spekuloi paljon. Pette on se nuorempi poikani ja suulain meidän perheessä ja vastaavasti Kitte on se hiljaisin lapseni, välillä toki hänelläkin on puheripuli. Kun oli perus asiat käyty läpi niin arki palasi kotiimme, toki hieman erillainen kun ennen, mutta kiva kuitenkin. Sain vihdoin alkaa kuuntelemaan musiikkia sekä antamaan kyytiä rummuilleni. Uskomatonta miten ihana fiilis voi olla kun kuukauden tauon jälkeen pääsee toteuttamaan itseään kunnolla. Kuten olen kertonut että musiikki on aina läsnä perheessämme niin kuitenkin siinä tarvitsee olla oma aika myös.

Kotiin paluu

Asia jota myös odotin oli Iran tekemät pihvit ja ranskalaiset. Hän on erittäin hyvä ruuan tekijä ja myös monipuolinen, keksii ja soveltaa reseptejä ja ohjeita. Tälläkään kertaa ei ollut pettymys kun sain ruuan naamani eteen. Ainoa ero entiseen viikonloppu syöntiin oli viini, sitä en enää pysty juomaan , ainakaan toistaiseksi. Myös kaikki muukin alkoholi on nounou listalla eli jenkka kahvoille kyytiä kun ei äijä ryyppää :)

Tässä taas tälläerää päivitys elämästäni ja lisää tulee kun taas mieleen saan ajatuksia joita haluan teille ihanille iohmisille julkaista.

Ai niin meinas unohtua, KIITOS Ira että jaksoit huolehtia asioista poissa ollessani….. näin takaan sen että asia tulee tietoosi ,,,,,, olet rakas.

Ei muuta kun rock rock

Kotiin paluu

Hyvinvointi Sisustus Mieli Terveys