Lupaus joulun alla

2015joulu1.jpg

2015joulu2.jpg
Hei ystävät ja erittäin mainiota joulun aikaa! Heti kärkeen otsikossakin mainittu lupaus: Palaan tähän mahtavaan blogiyhteisöön takaisin samalla innolla kuin vuosi sitten lähdettiin liikkeelle 🙂 Tässä postauksessa on muutama fiiliskuva ja hieman tarinaa aivan hurjaa hulinaa sisällään pitäneestä syksystä.

Lettejä, lettejä ja lisää lettejä <3

Kuluneen vuoden 2015 aikana olen saanut kokea asioita, joita en olisi ikinä voinut uskoa. Elokuussa julkaistu ensimmäinen suomalainen lettiohjekirja Isin ja tyttöjen lettikirja on menestynyt huimasti ja juttu toisensa perään on yllättänyt minutkin. Jos koko homma täytyisi tiivistää yhteen sanaan, se olisi ehdottomasti kunnia. On aivan mielettömän iso kunnia saada olla tekemässä tällaista juttua. On suuri kunnia, että te rakkaat lukijani ja seuraajani olette innostuneet letittämisestä ja jakaneet sen oppia myös ympärillä oleville ystävillenne.

Isin ja tyttöjen lettikirjaa on myyty nyt jouluun mennessä vajaassa viidessä kuukaudessa aivan käsittämättömät melkein 20.000 kappaletta. Kirjan kuudes(!) painos saapuu heti tammikuun alussa painosta ulos, joten jos läheisenne sai kirjan lahjaksi jouluna niin sitä voi helposti (toivottavasti?:) suositella myös muille, kaupoista sitä löytyy jatkossakin 🙂

Kotimaan lisäksi kirjan käännösoikeudet myytiin viroon, mikä on mielestäni vähintäänkin hauska homma. On varmaan todella kummallista lukea tuttua kirjaa eestin kielellä, kun sellaisen saavat siellä päässä painosta ulos. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin letti on eestiksi patsid ja kirja on raamat, eli lettikirja lienee patsiraamat? 😀 No aika näyttää!

Blogikirjoittelun (muka!) viedessä liikaa aikaa olen käyttänyt perheeltä, omasta päivätyöstäni ja muualta liikenevää aikaa sosiaalisen median puolella. Instagramissa, Facebookissa ja tätänykyä myös Snapchatissa (SC: isijatytot) on lettitouhuja saanut seurailla. Toivottavasti olette saaneet edes sieltä letti-inspiraatioita.

Tähän loppuun muutama fiiliskuva viime viikoilta ja lopussa vielä pieni ”maksettu mainos”. Postauksen alussa olleissa kuvissa näkyy meidän pienenpieni joulukuusi ja neljäosainen puoliranskalainen letti Maisalla. Toisessa kuvassa letti-inspiraatiota oli otettu Vain Elämää -staralta Sannilta, joka kiitettävän paljon pitää lettejä kauniissa hiuksissaan. Tämän tekstin perässä olevien kuvien alta löytyy tarkemmat tiedot niistä :)

Rauhallista joulua kaikille ja letitysiloa yhdessäoloon!
– Matti

 

2015joulu3.jpg

KUVA: Viisiosainen hollantilainen letti ja rusettinuttura. Jälkimmäinen on kaikkien pienten tyttöjen suosikki :)
 

2015joulu4.jpg

KUVA: Kolmeosainen läpivetoletti. Tämä on yksi uusista suosikeistani, mitäs tykkäätte?

2015joulu5.jpg

KUVA: Tässä lupaamani ”maksettu mainos”. Teimme Elisan kanssa yhteistyötä, koska ”on the go” kuvauskalustoni oli auttamatta jäänyt kehityksessä jalkoihin. Melkein aina letityshommat sattuivat tapahtumaan jossain muualla kuin kotona ja silloin ainut kamera oli puhelimessa oleva. Elisan kanssa neuvoteltuamme päädyimme yhdessä siihen lopputulokseen, että seuraajiemmekin silmien iloksi on varmasti, että kuvat ovat ”tätä päivää” eikä mitään uuniperunalla kuvattuja :D Puhelin (LG G4s) ei ole kallein ja hienoin mahdollinen, mutta kamera siinä on järjettömän hyvä.

 

 

 

 

 

muoti paivan-tyyli hiukset kirjat
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.