Iskän paluu Duuniin

Pikkumies täyttää  sen kuukauden verran, ja koko homma on vaan parantunut päivä päivältä. Aamuisin, kun herään, se hymy on leveä ja kuulen sen pienen huokailun ja tuhinan, niin se piristää koko päivää. Töihin lähteminen ei oo ikinä ollut helppoa, mutta sitä vaan ajattelee, että tätä duunia tehdään perheen eteen.

Onhan se ikävä välillä, kun miettii niitä hetkiä, kun sai ottaa päikkärit yhdessä. Nyt niiden tilalle on tullut sähköpostit ja palaverit, mutta kun näkee sen pienen ihmisen kasvavan ja kehittyvän, niin ei voi olla kuin kiitollinen.

Mä ja kommando meillä on yhä se vahva yhteys, ja joka päivä se yllättää mut uusilla jutuillaan ja ilmeillään. Se imee tietoa ympäröivästä maailmasta niin nopeesti, että on mahtavaa olla mukana sen matkassa. Toki välillä tulee mieleen se, miten asiat olis voineet olla, mutta ei se enää oo päivittäinen juttu. Mä oon kiitollinen siitä, mitä mulla on just nyt.

Yks tärkee hetki meidän elämässä on se, kun meillä on Kommandon kanssa eka yhteinen leikki. Se diggaa, kun heilutellaan värikkäitä ja kiliseviä helistimiä ja pehmoleluja  sen lähellä. Se hymy sen kasvoilla, kun kuulee sen kilinän, on sellanen juttu, joka muistuttaa mua siitä, miksi mä teen tätä hommaa ja pyrin tekemään meidän perheen elämästä mahtavaa.

Vaikka arki töihin paluun jälkeen on tuonu omat haasteensa ja ikävän hetket, niin se on täynnä onnea, rakkautta ja kasvua. Pieni Kommando ja mä opitaan uusia juttuja yhdessä joka päivä, ja tulevaisuus näyttää lupaavalta. Mä oon kiitollinen siitä, että saan olla sen iskä ja jakaa nää ainutlaatuiset hetket sen kanssa. Isä-elämä rocks!