Paniikkihäiriön mukanaan tuomat ajatukset
Kun sairastuin paniikkihäiriöön (ja lisäksi ibs:ään), muuttui elämäni kertaheitolla. Välillä elän täysin normaalia elämää; näen ystäviä, teen töitä, harrastan… Toisinaan taas joudun varomaan jokaista askeltani. Sairauksien myötä joudun miettimään paljon asioita, joilla ennen ei ollut minulle mitään merkitystä. Olen joutunut pyörtämään periaatteitani, hyväksymään sen, että tarvitsen apua. Olen aloittanut lääkityksen (2012), vaikka vannoin, ettei tilani koskaan mene siihen. Koen epäonnistuneeni.
Ystävien tapaaminen on muodostunut asiaksi, joka vaivaa minua jatkuvasti. Ahdistun suunnattomasti ihmisten tapaamisesta. Saatan stressata koko päivän tai jopa viikon, kun tiedän, että olen sopinut tapaamisen jonkun kanssa. Tätä ei pidä ymmärtää niin, etten haluaisi tavata läheisiäni. Totta kai haluan! Välillä alitajuntani vain tekee tepposet ja saa minut reagoimaan kummallisilla tavoilla. Kun ihminen alkaa pelätä oman äitinsäkin tapaamista, ei kaikki ehkä ole ihan kunnossa.
Työssäkäynnistä olen tainnut mainita aiemminkin, mutta työn suhteen saa tsempata joka aamu, että työpaikalle asti pääsee. Yleensä stressi helpottaa, kun työtehtäviin pääsee käsiksi, mutta välillä joudun myös olemaan poissa töistä. Tämä, jos mikä aiheuttaa huonommuudentunnetta ja lisää päänvaivaa. En ole luonteeltani mikään pinnari, joten usein töissä tulee kärvisteltyä melko huonossakin hapessa. Sairauteni kun ei tartu muihin, enkä aiheuta siinä riskiä. Tietenkään lasten parissa työskennellessä ei voi ihan sosepäänä liikuskella, vaan omat rajansa on tunnettava tarkoin.
Vapaa-aikani koostuu pitkälti Herra K:n parissa oleilusta ja kotiaskareista. Olen alkanut järjestelmällisesti vierailla uusissa paikoissa, kuten turistirysissä, nähtävyyksissä, ulkoilemassa. Usein paha olo ja ahdistus alkavat hiipiä jo kotiovelta lähdettäessä, mutta takaisin ei voi siinä vaiheessa kääntyä. Se olisi luovuttamista.
En uskalla mennä lähikauppaan, jos alan voida pahoin. Tarkistan tarkkaan ravintoloissa lähimmät wc:t ja poistumistiet. Mitä voi syödä, ettei ruoka aiheuta mahan myllerrystä? Uskallanko syödä, juoda, alanko voida pahoin? Nolottaa. Kaikki varmasti huomaa epävarmuuteni. Alan hikoilla ja ahdistua. Missä se vessa oikein oli? Ystävä pyytää kylään. Se tarjoaa aina kahvia. En voi juoda kahvia, se saa aikaan paniikkikohtauksen. Ystävän kotona on aina kuuma. Pyydän miehen hakemaan minut pois. Miksei se jo tule!? Se tietää, etten voi odottaa…!