Millainen olin, mitä ajattelin?

”Hieno haaste, pakko ottaa vastaan”, ajattelin, kun näin Puutalobaby Kristaliinan haasteen. Ideana on, että muistellaan hiukan menneitä ja kerrotaan millainen on ollut, mitä ajatellut, millainen elämä on ollut ja miltä on näyttänyt elokuussa 1999, huhtikuussa 2003, maaliskuussa 2009, 18.09.2009 ja 17.07.2010. 

 

Elokuu 1999

Olen juuri aloittanut viidennen luokan. Koulu on sama kuin ennenkin ja luokka on pysynyt samana. Opettaja on jälleen vaihtunut, kuten joka ikinen vuosi. Taas joku uusi, joka ei kestä kauaa, vaan jää sitten eläkkeelle/äitiyslomalle/burnoutlomalle/johonkin. Opettaja on nuori ja itkee tuntien jälkeen, kun luulee, ettei kukaan näe. 

Minä olen hiljainen ja johdateltavissa. Tykkään puuhastella vielä pikkulasten juttuja, kuten pelata keinupalloa. Nolojen tuulihousujen pukeminen ei ole ongelma, pyöräilykypärääkin käytän. Olen rohkea, erilainen ja pidetty kaverien keskuudessa. Luokkamme tytöt ovat jakautuneet koviksiin ja nössöihin. Kuulun nössöihin, mutta koviksetkin ovat minulle ystävällisiä, mikä on kaikista outoa. Olen kai sellainen väliinputoaja. 

Pelaan jalkapalloa, voi luoja kuinka pelaankaan. Koulun lisäksi aika kuluu pitkälti kentällä kavereiden kanssa. Olen pitkätukkainen, lapsenomainen, poikamainen hujoppi. Painan enemmän kuin kukaan muu tuntemani tyttö. Olen kasvanut hurjaa vauhtia, 170 senttiä on paljon 11-vuotiaalle. Minulla on keskijakaus, kuten vielä 25-vuotiaanakin. Jakaus ei vain lähde pois, eikä siirry. 

Olen ihastunut luokkatoveriini, joka on ihastunut kaveriini. Ei hyvä. Mieltä lämmittää sentään vähän se, ettei kaveri ole huomaavinaankaan tätä poikaa. 

 

Huhtikuu 2003

Päättelen kasiluokkaa ala-asteeni kanssa samassa pihassa olevalla yläasteella. Yläasteella ystävät ovat hävinneet ja hylänneet ja vietän paljon aikaa yksin. En kuitenkaan jotenkin osannut ajatella olevani kiusattu, vaikka sitä selvästi olin. Hoidan koulun ihan kohtuu hyvin ja lopun aikaa pelaan futista. Treenimäärä lisääntyy ja olen sillä hilkulla, että pääsisin naisten joukkueeseen pelaamaan. (Pääsinkin sitten 15-vuotiaana.) 

Valmistaudun koulun päätyttyä alkavaan rippileiriin käymällä kirkossa keräämässä leimoja. Muutama kaveri on tulossa samalle leirille ja ollaan innoissaan kukin tahoillamme. Kevät 2003 on kuitenkin papalleni viimeinen. Papan kuolema juuri ennen rippileiriä muuttaa suhtautumistani paljon. Olen ”hengellisempi” ja koen suurta Jumalan läsnäoloa, kun leirillä sitten puhuttiin kuolemasta. 

Ulkoisesti olen oma vanha itseni. Hiusten väri on vaihtunut punertavaksi, mutta hiusten pituus on edelleen pitkä. Pituuskasvu pysähtyy 176 cm:iin ja tuohon aikaan painokin hiukan laahaa perässä. Pukeutumiseni ei ole enää aivan niin poikamaista, vaatteet saattavat olla tiukkojakin, mutta hameita ja mekkoja ei päälläni usein nähdä. 

Olen toisten mielestä vähän säälittävä, kun en ole koskaan seurustellut. Olenhan sentään 14-vuotias. Koen huonommuutta ja epätoivoa, mitä jos en koskaan saakaan ketään. (Loppukesästä olin kokenut jo kaksi ”suhdetta”, joten pelko oli turha.)

 

Maaliskuu 2009

Opiskelen ensimmäistä vuotta ammattikorkeakoulussa yhteisöpedagogiksi. Luokkahenki on mahtava ja olen saanut lukemattomasti uusia ystäviä. Rakastan elämääni, vaikka olen joutunut muuttamaan toiselle paikkakunnalle edellisenä syksynä opintojen alettua. Ollaan juuri oltu opiskeluporukalla Bilemeri-risteilyllä ja reissu on ollut sangen hulvaton. Kavereiden kanssa opiskellaan, ”opiskellaan” ja rellestetään. Keksitään kaikkea älyvapaata toimintaa, shoppaillaan ja istutaan tuntikausia kahviloissa.

Seurustelen kolmatta vuotta saman pojan kanssa. Pojan, joka on armeijassa ja jonka kanssa suhde on alkanut jo hyvää vauhtia laimentua. Yhteinen koti muuttuu kaukosuhteeksi, eikä poika ole kovin paljoa yhteydessä minuun. Itselläni on uudet hienot opiskelijaympyrät. En jaksa juurikaan ajatella suhdettamme. 

Ulkoisesti olen jo mustatukkainen ja aloittanut ”mukavasti” tanakoitumisen, kun jalkapallo on jäänyt taakse. Vaatteet ovat välillä sateenkaaren väriset. Tykkään kuoseista ja farkuista. Olen hupparinaisia. 

 

18.09.2009

Toinen vuosi ammattikorkeakoulua on menossa. Ollaan kavereiden kanssa ilmoittauduttu vapaaehtoiselle kurssille, jonka tarkoituksena on vaeltaa viikko Muotkatunturilla. Olemme suunnitelleet varusteet, sapuskat, majoituksen, reitin ja odottaneet pitkään reissua. 18.09.2009 olemme toisiksi viimeistä päivää metsässä (muistaakseni). Olen juuri selvinnyt koko alkuvaelluksen vaivanneesta kuumeflunssasta ja kaikki muut alkavat tulla kipeiksi. Matkaamme noin 10km päivävauhtia sairastelujen vuoksi ja keskitymme nauttimaan maisemista ja hyvästä ruuasta, jota kyllä riittää. Uskomaton kokemus!

Ajatukset ovat kuitenkin kuihtuvassa parisuhteessa (joka päättyikin sitten vuoden vaihteessa). Uusia mielenkiintoisia ihmisiä pyörii ympärillä.

Minulla on oranssit pitkät hiukset. Vaelluksen ajan ne roikkuvat niskassa letillä. Olen taas alkanut kärsiä enemmän jännityksestä ja paniikkioireista. 

 

 

17.07.2010

Ammattikorkeakoulusta on päästy kesälaitumille. Olen palannut kotiseuduille kesätöihin. Työnnän ruohonleikkuria ja pidän huolta hautojen istutuksesta. Alkujärkytyksen jälkeen työ on alkanut maistua. Työkaverit ovat ihan huippuja. Nautitaan hyvästä säästä ja syödään kahvitunneilla herkkuja. Olen 22-vuotias, juuri täyttänyt. 

Olen parisuhteessa uuden miehen kanssa, suunnittelemme yhteenmuuttoa syksyksi. Hän muuttaisi minun opiskelijakämppääni. Iltaisin koitetaan sopia tapaamisia, mitä nyt töiltämme keretään. Ajellaan autolla ja syödään herkkuja. Uidaan paljon, enemmän kuin minään kesänä. 

Ulkoisesti hiukseni ovat lyhentyneet. Kesätukka. Ryömin töissä kurahousuissa ja topissa. Välillä minulla on verkkarit. Olen tyylimaailmani huipulla. Hiki valuu naamaa pitkin lippalakista huolimatta, kun siistin hiekkakäytäviä linkuttamalla. Tauot ovat päivän kohokohtia. On yksi kuumimmista kesistä, päivällä 39 astetta. Menemme välillä aamulla neljältä töihin, koska on viileämpää. Työkavereiden kanssa istumme terasseilla iltaisin nauramassa.