Emetofobia
Paniikkihäiriön ja IBS:n lisäksi minua on vaivannut jo vuosia myös suuri pelko, joka onneksi on hiukan laantunut tässä viime vuosien aikana. Kyse on fobiasta, tarkemmin sanottuna emetofobiasta, joka kaikessa kuvottavuudessaan tarkoittaa oksennuskammoa. Eikä ihan pientä sellaista, vaan kohtuutonta ja järjenvastaista pelkoa.
Tiedon mekka Wikipedia kertoo aiheesta näin: ”Emetofobia voi ilmetä monin eri tavoin: henkilö voi pelätä vain omaa oksentamistaan, muiden oksentamista, oksentamista muiden nähden, jolloin mukana voi olla myös sosiaalisten tilanteiden pelko, tai pelko voi liittyä pelkästään tarttuvaan oksennustautiin. Toiset pelkäävät eniten pahoinvointia, toisille pelottavimpia ovat oksentamisen äänet, oksennuksen haju tai itse oksennuksen näkeminen, jotkut pelkäävät kaikkea oksentamiseen liittyvää ja pelko voi rajoittaa jokapäiväistä elämää paljonkin. Usein taustalla on pelko kontrollin menettämisestä, ikävät muistot lapsuuden mahataudeista tai muu traumaattinen kokemus.”
Itselläni fobia pääsi valloilleen juurikin rajun vatsataudin seurauksena. Siihen asti olin vain ajatellut, että mahataudit ovat ällöjä ja ehkä tuntenut pieniä vatsanväänteitä kuullessani, että joku oli oksentanut. Fobiana oireet ovat paljon rajumpia. Alunperin pelkäsin kaikkea oksennukseen liittyvää, mutta nykyisin pelko on rajoittunut lähinnä tarttuvaan oksennustautiin. Esimerkiksi muiden känni- tai krapulaoksentelu ei minua enää niin vaivaa. Tuskaa aiheuttavat ääni, haju ja oksentamisen näkeminen, sekä tieto siitä, että jollain (vaikka tutun tutun tutulla) on ollut mahatautia.
Kuten Wikipedian tekstissä mainitaan, pelko voi rajoittaa elämää huomattavasti. Itselläni fobia yhdistyy paniikkihäiriöön laukaisemalla paniikkikohtauksen. Paniikkikohtaus puolestaan voi aiheuttaa suoliston ärtymistä (IBS) ja näin kierre on valmis.
Välttelemiskäyttäytyminen on minulle normaalia. En mene lähelle ihmistä, joka voi pahoin tai on sairastanut. En koskettele pintoja, joissa saattaa olla pöpöjä, en juo itseäni humalaan, sillä saatan voida pahoin. Aikanaan myös mahdollinen raskauspahoinvointi kammotti minua aivan suunnattomasti ja mietin jo ikuista lapsettomuutta, mutta onneksi siitä tunteesta on päästy ja lapsi saa jossain vaiheessa tulla, jos on tullakseen. Huomaan vältteleväni paikkoja, joissa olen voinut pahoin, ruokia, joita olen syönyt ennen mahatautia ja vaatteita, joita olen käyttänyt vatsataudin aikana. Jokainen vatsan muljahdus on alkavan vatsataudin merkki.
Työni lasten parissa on omiaan luomaan stressiä ja ahdistusta, sillä lapset ovat erinomaisia pöpöjen levittelijöitä. Käsidesiä kuluu ja käsiä tulee muutenkin pestyä töissä todella paljon. Sen sijaan kotona en ole mikään ylitiöpäinen käsien puhtaaksihinkkaaja. Lapset toisaalta myös siedättävät hyvin ja pelkoni on laantunut jonkinverran. Luulen, ettei fobiani tule koskaan katoamaan kokonaan, mutta kenties se lievenee ja lakkaan stressaamasta etukäteen asioita, joihin en voi täysin vaikuttaa.