Pehmeä lasku työelämään… NOT!

Ensimmäinen kokonainen työviikko takana. En oikein tiedä miten tätä fiilistä kuvaisi. Odottaa vaan kovasti jo talvea ja sitä aikaa, kun lapsille kaikki alkaa olla tuttua. Nyt kerhoon kulkeminen on uutta, välipala on uutta, leikit ovat uusia, kaverit ovat uusia… Kaikki ovat ihan tulisilla hiilillä ja me ohjaajat olemme helisemässä. 

Olen työyhteisömme pitkäaikaisin työntekijä. Toinen työkaveri on toiminut ennen kiertävänä ohjaajana, eli sijaistanut siellä missä tarvitaan. Kokemusta oman kerhon pyörittämisestä ei ole. Toinen ohjaajapartneri puolestaan siirtyi varhaiskasvatuksen puolelta puolipäiväiseksi meille. Hänen aikansa kuluu edelleen varhaiskasvatuksen piirissä sen verran tiukasti, ettei pysty juurikaan osallistumaan suunnitteluun tai valmisteleviin hommiin. Lisäksi tällä työkaverilla on työrajoitteita.

Olo on ollut kiireinen. Tuntuu, että suuri taakka on laskettu hartioille. Päiväkodin johtaja sanoi, että: ”Tuollaista se on, kun toimii yksikön vastaavana”. Ainoa vain, etten ole vastaava. Olen ns. rivityömies, samalla viivalla muiden kanssa ja palkan suhteen kaikkia muita alempana. Ei ole kokemuslisiä, eikä täysiä työtunteja viikossa. Ajoittain tuntuu hiukan raskaalta kantaa valtaosa vastuusta siitä huolimatta. 

Kuitenkin on todettava, että edelliseen työkauteen verrattuna moni asia on kohentunut. Työyhteisömme on riidaton ja puhaltaa yhteen hiileen. Meillä on yhteiset säännöt ja tavoitteet sekä yhteinen usko siihen, että kaikki vielä sujuu mallikkaasti. Töihin on mukava mennä, eivätkä työasiat toivottavasti enää kauaa paina mielessä iltaisin. Perjantaina sain kiitosta työtoverilta. Kiitos tästä menneestä viikosta.