Ystävyydestä
Meillä oli eilen kavereiden kanssa peli-ilta. Pelattiin lautapelejä, syötiin ja juotiin. Naurettiin niin, että poskiin sattui. Aivan mahtavaa aikaa tärkeiden ihmisten kanssa. Eilisilta sai kuitenkin ajattelemaan myös hiukan syvällisemmin ystävyyttä. Lähinnä sitä, että näin aikuisiällä uusien ystävyyssuhteiden luominen on hankalampaa. Monen vanhan ystävän kanssa välit ovat viilentyneet. Erilaiset elämäntilanteet, välimatkat ja muut syövät ystävyyssuhteita. Näin ei saisi olla.
Onneksi omaan elämääni mahtuu muutamia aivan valloittavan upeita henkilöitä, joita kutsun ystävikseni. Näiden ihmisten kanssa olemme aina samalla aaltopituudella huolimatta siitä, kuinka pitkäksi aika tapaamisten välillä venyy. Myönnän itse olevani huono pitämään ihmisiin yhteyttä. Soitan lähinnä silloin, kun on oikeasti jotain tärkeää asiaa. Olen yrittänyt sanoa ystävilleni, että se etten pidä yhteyttä jatkuvasti, ei tarkoita sitä, etten välittäisi. Osa sen on sisäistänyt, osa ei. Muutama ystävä on jäänyt junasta, koska ei ole voinut hyväksyä tekemiäni valintoja. Tämä elämä on kuitenkin ainoani, enkä aio elää sitä kenenkään toisen pillin mukaan hyppien. Uskon vakaasti, että tosiystävät ovat ja pysyvät, huolimatta siitä, missä asun tai mitä elämälläni teen.
Täällä pirkanmaalla tilanteeni on hiukan omituinen. Olen aina tottunut olemaan ihmisten keskellä, olen sosiaalinen ja helposti lähestyttävä. Minulla on ollut opintoja, harrastuksia ja töitä. Ystäviä, kavereita, tuttuja ja tutuntuttuja. Kun muutin Tampereelle vuonna 2011, heittäydyin aikalailla tyhjänpäälle. Aluksi koitin kaveerata muutaman ihmisen kanssa, jotka siihen asti olivat olleet lähinnä moikkaustuttuja. Nopeasti kuitenkin huomasin, ettei niistä ihmisistä ollut ystäviksi minulle. Olimme liian erilaisia ja toveruutemme perustui puoleltani lähinnä pakottavaan tarpeeseen saada kavereita tai olla edes jonkun ihmisen kanssa tekemisissä.
Työelämästä on mukaani tarttunut paljon ihmisiä, joita on kiva tavata silloin tällöin. Mitään suuria tosiystävyyksiä se maailma ei ole kuitenkaan vielä tarjonnut. Kaipaan elämääni kivaa tyttökaveria/kavereita, joiden kanssa shoppailla ja käydä kahviloissa. Toisaalta kaipaan lähelleni kaveripoikia, jollaisten seurassa olen koko nuoruuteni viettänyt. Mutkattomia jätkiä, joiden kanssa katsella lätkää ja käydä terassilla kaljalla.
Enää en kuitenkaan ole niin yksin kuin olin vielä jokin aika sitten. Suunta on ylös päin ja tuskin maltan odottaa, kun parhaista parhain ystäväni saapuu kuun vaihteessa minua tapaamaan. Hänen kanssaan tuntuu siltä, ettemme koskaan olisi olleet päivääkään erossa.
