Kaamosmasennus

Tämä vuodenaika… On raskas, kylmä, harmaa ja ahdistava. Aina näihin aikoihin vuodesta tuntuu siltä, että kaikki on vain pohjattoman kurjaa. Alan epäillä itseäni, omia valintojani ja tekemisiäni. Alan kaivata kevättä, kesää, lämpöä, ystäviä. Monta kertaa olen avannut tämän blogin ja miettinyt, että kirjoittaisin teille jotakin. Yhtä monta kertaa on ikkuna sulkeutunut tyhjänä. 

Onneksi tässä on ollut myös muutamia ilon pilkahduksia. Olen saanut viettää aikaa ystävien kanssa, äitini kanssa ja kädentaitomessuillakin tuli käytyä. Olen tutustunut uusiin ihmisiin, joista on tullut merkittäviä. Välillä olen hukuttanut ahdistuksen työhön ja opiskeluun tai pitkiin iltoihin sohvalla Master Chefin parissa. 

Olen hakenut piristystä uusista vaatteista, lahjojen ostosta, kanin rapsuttelusta ja kynsien lakkaamisesta. Olen hemmotellut itseäni saunomalla, kuntosalilla ja hieronnassa. Olen soittanut onnittelupuheluita ja ottanut yhteyttä vielä aikojenkin päästä. Silti jotain tuntuu vain puuttuvan.