Palautteen antamisesta

Meillä töissä koitti se aika, kun asiakkaille jaettiin palautelomakkeet. Toisen lomakkeista täytti lapsi ja toisen vanhempi. Osa palautteista oli linjassa oman käsitykseni kanssa ja osa taas tuotti pienimuotoisen yllätyksen joko hyvässä tai pahassa. Muutama vuodatti koko sielunsa ja pahan olonsa tuohon paperiin mennen välillä jopa henkilökohtaisuuksiin. Osa oli aidosti onnellinen, että heidän lapsensa olivat turvassa ja valvovan silmän alla iltapäivisin saaden samalla välipalan lisäksi myös esilaisia elämyksiä. Meitä mahtuu moneen junaan. 

Näiden palautteiden saaminen osoitti taas sen kuinka vaikeaa palautteen antaminen oikeasti onkaan. Muutama palaute oli tosiaan yllättäen hyvin ikävän sävyistä ja kaukana asiallisuudesta. En tarkoita sitä, etteikö kritiikkiä ja kehitysideoita voisi tuoda ilmi, pointti on siinä, miten ne tuo ilmi. Kärjistettynä paras tapa ei ole se, että haukkuu henkilökunnan ulkonäöstä ammattitaitoon, tilat, ruuat ja vallitsevan sään mitä mielikuvituksellisimmilla lausekäänteillä. Huomattavasti parempi tapa on se, että osoittaa kehityskohteen ja antaa esimerkiksi jonkinlaisen idean tilanteen korjaamiseksi. Vaikutus on yleensä paljon parempi ja on todennäköisempää, että jonkinlainen muutos tapahtuu. En tiedä onko tuolla asiattomalla palautteella tarkoitus päästä ihon alle, vai luoda jonkinlainen kriisitilanne esimiehen ja työntekijän välille. Esimies luonnollisesti ottaa puheeksi kritiikin ja etenkin, kun sivulle on kirjoitettu selkeästi kynä sauhuten on syytä selvittää mistä kenkä puristaa. 

Oma palautteenantotekniikkani kaipaa rutkasti hiontaa. Olen asiallinen, enkä mielellään anna negatiivista palautetta. Työkavereilleni olen kertonut, että arvostan heidän työtään ja niin kauan, kun minulta ei palautetta saa, olen tyytyväinen heidän toimintaansa. Kehittämistä olisi siis myös positiivisen palautteen antamisessa. Sen sijaan lapsille on helpompi antaa kehuja ja kritiikkiä. He ovat usein mutkattomia ja vastaanottavaisia. Ilahtuvat kehuista, mutta sietävät myös kohtalaista kritiikkiä. Lisäksi vaikka tänään suututaan toiseen, niin huomenna ollaan kavereita, mikä ei aina päde aikuisten maailmassa, jossa kaikki otetaan ehkä liiankin henkilökohtaisesti. 

Koulussa puhuttiin aina hampurilaispalautteesta, jossa hyvän palautteen jälkeen seurasi kritiikki ja loppuun lisättiin vielä positiivista palautetta. Lapsiin se ainakin toimii, mutta tulisiko sitä vielä enemmän käyttää myös aikuisten parissa?