Sateisessa Mikkelissä

Eilisen päivän jälkeen saan taas viivata yhden kohdan yli kesän tavoitetekemisten listasta. Lähdin herättyäni ajelemaan kohti Mikkeliä ja parhausystävääni T:tä <3 Ei oltu nähty moneen moneen kuukauteen. Viimeeksi kummitytön nimiäisissä. T ei ollut onneksi muuttunut mihinkään; juttu luisti ja tuntuu kuin ei oltaisi oltu erossa päivääkään. Juuri sitä arvostan ystävyydessä. 

Käväistiin herkuttelemassa Mikkelin Amarillossa ja hiukan tuli myös shoppailtua ihan perus t-paita/huppari -linjalla. Miten tutulta entinen kotikaupunki näyttikään, mutta samanaikaisesti niin vieraalta. En osaisi enää kuvitella asuvani tuolla Etelä-Savon sydämessä. Liian moni asia on muuttunut sieltä lähdettyäni, ja olen jo ehtinyt tottua Tampereen menoon ja meininkiin sen verran, ettei uninen pikkukaupunki ehkä olisi minua varten. Niin kaunis ja ihana kuin Mikkeli onkaan. 

Ystäväni oli hankkinut itselleen todella suloisen koiravauvan, jota pelkäsin kuin ruttoa. Pienet terävät hampaat vaanivat aina jossain jalkojen ja housunlahkeiden tienovilla ja kertaalleen saivat oikein kunnolla nappastua jalkapöydästäni sukan läpi. Pelkään siis koiria. Mitä pienempi koira, sitä pahempi! Koitin kovasti skarpata ja olla näyttämättä pelkoani, tosin laihoin tuloksin. 

Kuulumiset tuli vaihdettua ja vanhoja muistoja verestettyä, eikä sadekeli hidastanut menoa lainkaan. 

(Minä ystäväni T:n jääkaapilla, joskus opiskeluaikoina :D)