Kiukkua ja inhoa Amarillossa

Ensialkuun on mainittava, että olemme syöneet sangen onnistuneesti lukuisia kertoja mm. Tampereen ja Mikkelin Amarilloissa. Palvelu on ollut loistavaa ja ruoka hyvää. Allaoleva tarina kertoo kuitenkin hiukan toisenlaisen tarinan ja se on kirjoitettu meidän näkökulmastamme.

 

Vietimme tänä kesänä ainoan yhteisen lomamme miehen kanssa Tallinnassa. Sää suosi, ihmiset olivat liikkeellä, vanha kaupunki oli aivan valloittava ja ruoka herkullista. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta. 

Olimme yhden yön reissulla ja käveltyämme koko päivän ajattelimme hiukan säästää itseämme ja ruokailla illallisen muodossa tutussa ja turvallisessa Amarillossa hotellin yhteydessä. Ravintolassa oli suhteellisen paljon asiakkaita, mutta se ei ollut täynnä. Heti alkuun tarjoilija ilmoitti, että ruokaa joutuisi odottamaan 45min, joka oli meille ihan ok. Olisi mukavasti aikaa kerrata miehen kanssa päivän tapahtumia ja rentoutua viileiden juomien parissa. 

Palvelu oli asiallista, mutta jäykkää alusta alkaen. Tarjoilija kommunikoi suomeksi, otti vastaan tilauksemme ja kysyessäni voisinko vaihtaa annokseeni kuuluvan kastikkeen, hän kieltäytyi, sillä muut kastikkeet eivät annokseen hänen mielestään sopineet. En käynyt vänkäämään, vaan luotin tarjoilijan arvostelukykyyn, vaikka punaviinikastike ei omiin suosikkeihini kuulunutkaan. Hetken päästä saimme juomat, ilman ”olkaa hyvä” tms. fraaseja. Myös nachot lätkäistiin pöytään samanlaisella meiningillä. 

Kun vihdoin saimme ruokamme, oli nälkä jo suuri. Ensimmäisen haarukallisen jälkeen tajusin, että nyt on tullut tehtyä aivan valtava virhe. Ruoka sisälsi elementtejä, joista en pitänyt, mutta jota en missään nimessä laske ravintolan viaksi, sillä makumieltymyksiä on erilaisia. Sen sijaan kastikkeen tulisuus oli jotain aivan infernaalista ihmiselle, joka ei mielellään syö yltiötulisia ruokia. En olisi ikinä uskonut, että punaviinikastikkeesta saa niin syömäkelvotonta ja tulista, että jopa tulisuudelle perso mieheni puhalteli hetken ruokaani maistettuaan. 

Olin jo aivan kauhuissani, kun ajattelin, että ruoka jää syömättä. En kuulu niihin ihmisiin, valitettavasti, jotka valittavat ruuasta. Sen sijaan pyysin miestäni hakemaan tiskiltä minulle aurajuustodippiä, jolla sain tasoitettua ruuan tulisuutta sen verran, että sain valtaosan syötyä. Tiesin olevani texmex-ravintolassa ja tuntui typerältä valittaa sellaisessa paikassa ruuan tulisuudesta. Listalla ollut annos, joka sisälsi vihanneksia, rapeita perunoita, punaviinikastiketta ja kanaa, ei saanut tilatessa hälytyskellojani missään määrin soimaan. Pohdin vain kastikkeen vaihtoa, sillä punaviini ei kuulu normaalisti ruokalistalleni, 

Kun ruoka oli syöty, niin hyvin kun sen vain taisi, lipittelin kolajuomaa ja huomasin viereisessä pöydässä olevan pariskunnan. Nainen oli selkeästi todella tuskainen ja poistui välillä pöydästä jonnekin. Mies pyysi tarjoilijaa paikalle ja kertoi, että naisen annos (yllättäen sama kuin minulla) oli niin tulista, että vaimo joutui käymään vähnä väliä vessassa huuhtomassa suutaan ja kasvojaan. Pariskunta kysyi pahoitellen, että liekö tässä nyt käynyt jonkinlainen erehdys ravintolan puolelta. Tarjoilija kuunteli palautteen seinille katsellen ja ilmoitti, ettei pariskunnan ole pakko ruokailla kyseisessä ravintolassa. Ei minkäänlaisia pahoitteluja! Ei korvausta, ei mitään! Tarjoilija ilmoitti vain tuovansa laskun, jotta pariskunta voi poistua paikalta.

Viereisessä pöydässä minun ja mieheni naamat venähtivät. Mies veikkaili tympeän kohtelun johtuneen siitä, että nainen oli kuitenkin taistellut koko ruuan alas vatsaansa, eikä valittanut heti. Silti olisin odottanut jonkinlaista pahoittelua, ehkä pientä alennusta esim. jälkiruokajäätelöstä, jolla tulisuuden saisi poistettua, mutta ei tullut mieleenikään, että kyseinen pariskunta ignorattaisi täysin ja heitettäisi vielä pihale koko paikasta.

Tilasin itselleni suklaakakkua korvaamaan pääruuan aiheuttamaa pettymystä, ja tämä osoittautui hyväksi valinnaksi. Suklaa vei pois pahimman tuskan ja pystyin taas olemaan lähes normaalisti. Jälkiruoka oli erinomaista. Lähiessämme jäi kuitenkin taas paha maku suuhun, kun eräs suomalaisperhe oli poistumassa ravintolasta, kun yhtäkkiä tarjoilija juoksi heidät kiinni ja alkoi huutaa maksamattomasta laskusta. Perhe kaivoi nöyryytettynä ja hädissään maksukuittia kassista ja sen löydyttyä tarjoilija päästi perheen poistumaan, ilman pahoitteluja tietenkin. 

Tuollainen julkinen nöyryytys yhdistettynä siihen, että anteeksipyyntöä oli turha odottaa saa taatusti tuonkin perheen ruokailemaan jatkossa muualla. Tarjoilija olisi voinut ystävällisesti kysäistä tulihan lasku jo hoidettua, sen sijaan, että syyllistää koko ravintolan kuullen perhettä roistoiksi. Toinen tarjoilija olikin jo laskuttanut kyseisen porukan aivan asianmukaisesti. 

Kaiken kaikkiaan reissu sujui hyvin, tätä pientä ikävää iltavälikohtausta lukuunottamatta. Jatkossa ruokailen Tallinnan reissuillani mielummin muissa ravintoloissa. Kokonaiseen ketjuboikottiin tämä yksittäinen kerta ei riitä, vaan aion jatkossakin vierailla Amarilloravintoloissa Suomessa hyvällä omatunnolla ja herkullisista ruuista nauttien.