Minä, kolme vuotta sitten

Laura Pollari mietti blogissaan aihetta: Kuka olit kolme vuotta sitten. Päätin tarttua muistelohaasteeseen, vaikka olen jo aiemmin muistellut menneitä postauksessa: ”Neuvoja 16-vuotiaalle jermialle”.

Tuo kolmen vuoden takainen aika olikin elämässäni suurten muutosten aikaa. Olin juuri muuttanut Tampereelle, uuden miehen (Herra K) luokse. Asuin aivan hemmetin kalliissa keskustakaksiossa, josta oli lyhyt matka kaikkialle. Oi sitä elämän onnea ja autuutta. Yhdessä rakennettiin kotia ja käveltiin pitkin kaupungin katuja. Kaikki oli uutta ja ihmeellistä.

Samanaikaisesti pinnan alla kyti. Olin juuri valmistunut yhteisöpedagogiksi ja löytänyt uuden työpaikan. Henkilökohtaisen avustajan työn raadollisuus oli jo ehtinyt paljastua minulle. Ensimmäisen kuukauden työskentelyn jälkeen käteen jäi 900€. Siinä oli lisättynä jo ne lukuisat ylityötunnit, joita olin iltamyöhällä vääntänyt itku silmässä. Olin henkisesti ja fyysisesti melko huonossa kunnossa. Stressi, joka ei todellakaan sovi kaltaiselleni paniikkihäiriöiselle, oli valtava. Tarve pärjätä ja tulla toimeen omillaan oli suuri. Mies makasi kotona, sillä hänen työnsä painottuivat kesäaikaan. Elimme minun tuloillani, jotka eibvät juuri päätä huimanneet.

Jos saisin nyt antaa jonkun neuvon 23-vuotiaalle itselleni, se olisi varmaankin: Älä ota sitä työtä. Äläkä seuraavaa. Molemmista sinulle jää vain paha mieli ja p*ska maku suuhun. Odota rauhassa kesää, nosta työttömyystukia ja löydä mukava työpaikka, jossa työskentelet edelleen 3 vuotta myöhemmin. Elä ja nauti uudesta suhteesta, uusista mahdollisuuksista, uusista kokemuksista, ihmisistä, ystävistä. Vaikka suhde tulee päättymään ja tuon ajan ihmisistä vieraantuminen on totaalista, opit paljon ja kokemukset tekevät tuostakin ajasta rikkauden.