Hikinen bloggaaja

20150120_174457 (2).jpg

”Laihduttajan urani” on alkanut uudella GoGo Expressillä ihan mukavasti. Tänään oli toinen treenikerta ja uskaltauduin jo laskeutumaan crosstrainerilta ja hiipimään lihaskuntotreenin pariin. Kaikki laitteet olivat uusia ja liikkeet vain osittain tuttuja. Kaiketi pärjäsin ihan kohtalaisesti nolaamatta itseäni sen suuremmin. (Ensimmäisellä treenikerralla väänsin tuskahiessä uutta hienoa liilaa lukkoani pukukaapin oveen vain huomatakseni, että lukko todellakin on liian pieni, eikä mhdu kiinni.)

Kotiin palattuani pohdin painoani suhteessa nauttimiini herkkuihin (ja otin tuon hikisen kuvan). Mielestäni syön terveellisemmin kuin vuosiin. Aiemmin elin mäkkiruualla ja pastalla, nyt mies kokkaa sentään ihan tavallista kotiruokaa. Silti painoni nousee ja nousee aivan holtittomasti. ”Jotain tartteis tehrä”, joten palasin taas kiloklubi.fi:n pariin. Tarkkailen sen avulla syömisiäni ja liikkumisiani. 

Ryhdistäytyminen nro 346792 siis käynnissä.

Hyvinvointi Liikunta

Viikon suunnitelmia

Niin se viikonloppu taas vierähti ihan huomaamatta. Osittain viikonlopun lyhyyteen vaikuttaa varmasti se, että lauantai kului osittain opiskelujen parissa, enkä voinutkaan vain linnoittautua kotisohvalle viltin alle. Tuleva viikko tulee kuitenkin olemaan täynnä erilaista ohjelmaa ja to do -listaakin tulisi saada lyhennettyä.

Tänään vien heti töiden jälkeen rakkaan ajokkini huollettavaksi. Uusi jakohihna on vihdoin saatava paikoilleen, ennen kuin koko kosla levähtää tienvarteen. Jo viime keväänä huoltomies sanoi, että piakkoin pitäisi vaihtaa, mutta koko homma jäi kesällä tyystin unholaan. Uudet osat on hankittu jo alkusyksystä, mutta itse toimenpidettä ei ole saatu aikaiseksi. Suurin syy siihen on varmasti jakohihnan vaihdon hinta. Muutaman satasen sitä pääsee taas köyhtymään, vaikka kilpailutin huoltofirmat ja sain loppujen lopuksi vielä miehen työkaverin tuttavan firmaan auton huollettavaksi.

Tiistai ja torstai on näin ennakkoon valittu salipäiviksi. Saa nähdä jaksanko herätä aamulla ennen töihin menoa salille, vai menenkö vasta työpäivän päätteeksi. Edellisellä salikerralla sain aikaiseksi karmivan pohjejumin, jota täytyisi nyt käydä vähän viruttelemassa. Lisäksi jouduin ostamaan pukukaapin oveen uuden lukon, kun entinen ei tietenkään mahtunut kiinni.

Perjantaina suuntaamme miehen kanssa luultavasti Lappeenrantaan. Miehellä on siellä harrastusmenoja ja lähden mukaan henkiseksi tueksi. Samalla voin vierailla sukulaisten ja perheen luona.

Semmoinen viikko näin alustavasti. Saa nähdä mitä muuta se tuokaan tullessaan.

Suhteet Oma elämä