Blogi täytti kaksi vuotta!

IMG_20130914_174632.jpg

Vuosi vaihtui taas ja kuin huomaamatta blogini täytti 2 vuotta! Minä, maailman kärsimättömin ihminen, olen kyennyt sitoutumaan johonkin asiaan jo kahden vuoden ajan! Meillä on blogini kanssa ollut omat hyvät ja huonot hetkemme, olemme olleet vastarakastuneita, kokeneet suvantovaiheita ja aikoja, jolloin kirjoittaminen on ollut kivuliasta. Välillä ei ole mitään, mistä kirjoittaa. Toisinaan taas olisi niin paljon kaikkea, muttei osaa muuttaa ajatuksia tekstiksi. 

Blogini tulee jatkumaan, juuri sellaisena kuin tähän asti. Blogini on minulle itselleni tärkeä; tapa luoda kestäviä muistoja, mahdollisuus purkaa arjen tuntoja. Blogissani käsittelen työtä, parisuhdetta, terveyttä ja muita arjessani merkittäviä asioita. Tavoitteeni tulevalle vuodelle on päästä jossain määrin vielä syvemmälle kirjoituksissani. Pystyä kuvaamaan tunteiden ääripäitä ja kyetä kuvaamaan vaikeitakin hetkiä.

Mikäli teillä, lukijat, on jotain ehdotuksia, ruusuja, risuja, jakakaa ne kanssani. Kommentointi on harvinaisen vähäistä, vaikka juuri kommentit luovat mielenkiintoisia keskusteluja. Kirjoittaja elää palautteesta ja vuorovaikutuksesta.

Suhteet Oma elämä Höpsöä

Muutama lupaus

Uuden vuoden kunniaksi menin minäkin lupaamaan muutaman asian. Oikeastaan yksi näistä ”lupauksista” on varsinainen lupaus, josta aion pitää kiinni. Muut ovat enemmänkin suuntaa-antavia.

Lupasin siis olla 100 päivää ilman alkoholia. Minullehan se ei ole temppu, eikä mikään, sillä juon hyvin harvoin muutenkaan. Puolivuosittaisen siiderini voin vallan hyvin jättää ottamatta. Voi olla, että sata päivää menee hetkessä ja viinalakko jatkuu senkin jälkeen. 

Toinen lupaukseni liittyi facebookissa kiertävään vesihaasteeseen. Haasteessa juodaan päivittäin 2-3 litraa vettä. Omalla kohdallani lupaus on juoda enemmän vettä, sillä pariin kolmeen litraan on aivan valtava matka tällaisella vedestä juurikaan piittaavalla ihmisellä. Mutta siis enemmän!

Kolmas lupaus on sokereiden vähentäminen. Inspiraatiota tähänkin asiaan antoi facebook vähäsokerisella tammikuullaan. Tiedän, ettei minun kohdallani toimi totaalikiellot, vaan vähentäminen, kohtuullisuus. Samalla vaivalla välttelen myös vehnää.

Neljäs lupaus on iänikuinen ”Liikun enemmän”, josta koitan tehdä totta vuodesta toiseen. Ehkä tällä kertaa onnistun.

 

Suhteet Oma elämä Liikunta Terveys