Vuoden 2014 juttuja

20141224_192624.jpg

On aika summata vuoden ”polttavat puheenaiheet” ja elämän yllättävät muutokset. Lisäksi joukossa on monia ilon ja surun hetkiä.

Tammikuu alkoi synkissä merkeissä. Ero Herra K:sta tuli puun takaa, vaikka hankaluuksia oli ollut jo pitkin syksyä. Jäin yksin asuntoon. Meidän asuntoomme. 

Helmikuussa keräsin voimia lomailemalla ja opettelin yksinelämistä. Töissä oltiin jälleen kriisissä. Aloin tapailla uusia miehiä.

Maaliskuussa miesrintamalla on ailatelevaa. Tapailua, muttei mitään pysyvää. Pieniä onnenhetkiä arjessa. 

Huhtikuu alkoi mukavasti uuden tapailukumppanin kanssa. Käytiin Helsingissä lomailemassa yhdessä. Nautin myös Tampereen luonnosta ja lämpimistä säistä.

Toukokuussa minut lempattiin tekstarilla. Kehuskelin äitiäni äitienpäivän kunniaksi. Näin rakasta, parasta ystävääni. Tein kesälistan ja jäin lomalle helvetillisen työvuoden jälkeen. 

Kesäkuu alkoi ohareista raivoamisella ja kesäkuulumisista kertoilemalla. Annoin neuvoja 16-vuotiaalle itselleni ja kerroin aikuisjuttuja, joista nautin. Vietin juhannusjuhlia parhaassa seurassa.

Heinäkuussa meillä oli vieraana äitini saksalainen ystävätär. Shoppailin, lepäilin ja nautin kesästä tapaillen uusia ihmisiä. Vietin huippukivat synttärit kavereiden kanssa. Sain tuntea naisen raivon.

Elokuu alkoi uuden miehen paljastamisella. Kerroin virailustani Strömforsissa ja Mäntyharjulla. Palasin takaisin töihin ja vietin viikonloppuja tuoreen parisuhteen innoittamana. 

Syyskuussa muistelin kesän Vetyjä sekä autoni saavuttamaa 100 000km rajapyykkiä. Listasin kammottavimpia ensitreffiruokia, vierailin Kotkassa ja kalamarkkinoilla sekä valaisin minun ja mieheni ensitreffieni kulkua.

Lokakuu koitti ja kirosin miesteni taipumusta olla poissa kotoa.  Osallistuin kiitollisuushaasteeseen ja kestitsin lomani kunniaksi vieraita. Harmittelin liikkumattomuuttani ja nastarekaiden huonokuntoisuutta. Aloitin saliharjoittelun.

Marraskuussa juhlittiin miehen synttäreitä. Paasasin säästämisen tärkeydestä ja innostuin uusista kouluttautumismahdollisuuksista. Ilmoittaudun avoimeen yliopistoon ja sain nimityksen ”koliikkivaimo”.

Joulukuussa käväisimme minilomalla Jyväskylässä. Koitin metsästää uutta kuntosalia entisen tilalle. Väsyin ja odotin kovasti lomaa. Vietin kivan joululoman rakkaiden ihmisten kanssa. 

Suhteet Oma elämä

24 turhaa faktaa

Torey ja Evelia kirjoittelivat itsestään 24 täysin turhaa faktaa, joten ajattelin itsekin tehdä samoin, näin ennen uuden vuoden alkua. Mukaan liittyneet uudet lukijat eivät tiedä minusta läheskään tarpeeksi,joten nyt paljastan 24 asiaa.

  1. Laitan leivälle ensin leikkeleen ja sitten vasta juuston.
  2. Olen tänä vuonna hullaantunut lakritsiin. Ja valmissmoothieen. Ja Ektrömin mansikkamehuun.
  3. Minulla on aina kesken jokin kirja. Yleensä dekkari, mutta myös kaikki muut ”genret” menevät paremman puutteessa. Myös pesukoneen käyttöohjeet.
  4. Suhteeni musiikkiin on nykyisin aika löyhä. Kuuntelen lähinnä radiota ja sitä musiikkia, jota mieheni juuri sillä hetkellä sattuu kuuntelemaan. (En voi välttää kuulemasta).
  5. Rakastan tummia huonekalujani, mutta niistä joutuu pyyhkimään pölyjä aivan liian usein.
  6. Riemastuin, kun televisiosta alkoi taas tulla Agatha Christien Neiti Marpleja. Parasta viihdettä iltojen iloksi. Myös Poirot, Morse, Pullman, Murdoch yms. kelpaavat dekkarihimoon.
  7. Ajattelen usein, että: ”Tuota tekisin, jos olisin terve” tai ”Tuolla kävisin, jos olisin terve”. Minulla on IBS ja paniikkihäiriö, jotka toimivat tässä tekosyynä ja jossitteluna.
  8. Koulussa piti muotoilla kanaverkosta jotakin, muotoilin miehen selän ja pakarat kattavan torson.
  9. Forrest fruits on parasta teetä, jota olen maistanut. Sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen.
  10. En pidä miehillä parroista, enkä viiksistä. Väitin myös, etten koskaan huoli kaljua miestä. Nykyiseni on kalju.
  11. Juttelen päivittäin hamstereitteni kanssa ja kuvittelen, mitä ne vastaisivat.
  12. Talvisin kaipaan pesäpallokatsomon kesäistä tunnelmaa.
  13. Yksikään tärkeä paperi ei ole koskaan minulta hukassa, koska säilytän kaiken, jolle voi olla vielä käyttöä.
  14. Töissä minua keljuttaa, kun muut jättävät yhteisen toimistopöytämme kamalan sotkun valtaan. Käyn pitkin päivää siirtelemässä tavaroita oikeille paikoilleen.
  15. En ole vieläkään saanut vaihdettua ”kesäverhojani” ikkunaan. Sori äiti! Ryhdistäydyn! Matotkin olisi pestävä.
  16. Lupaan uuden vuoden kunniaksi olla 100 päivää käyttämättä alkoholia, lisääväni veden juontia jopa 2-3 litraan ja pitäväni vähäsokerisen tammikuun.
  17. Joululahjaksi saamani ihana, uusi pyjama näyttää mieheni mielestä sairaala-asulta. Käytän pyjamaa jatkuvasti, myös päiväsaikaan.
  18. Zombileffat ovat niitä harvoja kauhuleffoja, joita tykkän katsella. Sen sijaan scifileffat eivät iske yhtään.
  19. Ilahdun suuresti, kun löydän jotain kivaa, ei aina niin käytännöllistä ja tarpeellista, halvalla.
  20. Menin tässä kuussa ostamaan puurokattilaa Ikeasta, mutta sain tuhlattua parisataa työpöytään ja taljoihin.
  21. Nimikirjaimeni ovat SMK, mieheni on JJF.
  22. Kehun aina, kuinka pidän kynttilöiden polttamisesta. Kynttilät palavat meillä ehkä kerran kuukaudessa, jos sitäkään.
  23. Mieheni kotipaikalla joudun tyytymään kännykän nettiin. Kotona minulla on 100M netti.
  24. Haluaisin työn, jossa voin olla kotona. Etätyön tai vastaavan.

 

 

Puheenaiheet Höpsöä