Autuas elämä

20140422_154344.jpg

Tässä alkaa olla aika kesäiset fiilikset jo, kun ulkona tarkenee t-paidassa. Töissä hikoilin, kuin pieni porsas, kun oli pidettävä hupparin huppua päässä, ettei saa auringonpistosta tai pala pihaleikeissä. Niin lämmin ja kaunis keli. 

Pääsin ajoissa iltavuorosta, kun yhtään nuorta ei ilmaantunut paikalle. Laitettiin tila sitten kiinni vähän aiemmin.

Pääsiäinen vierähti rentoutuessa tapailukumppanin kanssa Helsingissä. Käytiin Korkeasaaressa moikkailee eläimiä, Heurekassa villiintymässä ja Sokos Hotelli Pasilassa lepäämässä. Hyvää ruokaa tarjosivat niin Hotellin Sevilla -ravintola kuin Tikkurilan ja Kaukajärven Mäkkärit. Ihan mahtava reissu!

Muoti Oma elämä Työ Päivän tyyli

Buzzador: TEHO Sport proteiinipatukat osa 2

Kerroin aiemmassa postauksessani  olevani Buzzador ja saavani sillä tavoin testattavaksi uusia tuotteita. Tällä kertaa testissä olivat TEHO Sport proteiinipatukat. Patukoissa on runsaasti proteiinia (40%) ja vain hyvin vähän sokeria (1,5g). Patukoiden on tarkoitus toimia palauttavana välipalana treenien jälkeen. Lisäksi ne soveltuvat myös lihasmassan kehitykseen. Olen nyt saanut jaettua patukoita ystävilleni ja päässyt maistelemaan niitä itsekin. 

Nämä proteiinipatukat olivat suklaisia, maistuivat lähinnä tummalta suklaalta olematta todellakaan liian makeita. Omaan makuuni makeutta olisi voinut olla hiukan enemmän, mutta osa testaajista taas piti juurikin patukoiden vähäsokerisuudesta, mikä on tietenkin treenaamisen ja terveellisten ruokailutottumusten kanssalta ihan hyvä juttu. Yksi patukka itselläni meni kyllä aika puhtaasti suklaahimon taltuttamiseen, joten siihenkin nämä patukat sopivat. 

Maku oli siis ihan kelvollinen, mutta entäpä teho. Treenin jälkeen patukasta puolet meni aika ahmiessa ja loppu maitolasillisen kanssa. Suklaa laittoi kyllä janottamaan ihan kauheasti. Patukka oli aika tymäkkää tavaraa, joten jonkinlainen patukan sekoittaminen smoothieen tai vastaavaan olisi ollut välillä paikallaan. Olo tuntui kuitenkin hyvältä treeni+patukka yhdistelmällä, vaikkei näin lyhyestä kokeilusta saanut ihan kaikkia tehoja irti. Varmasti tulee koitettua näitä patukoita jatkossakin, ehkä hiukan pidempänä kuurina tai osana treeniarkea.

 

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta