Murteella -haaste

Sain Black + White = Grey:n .Tiialta haasteen, johon päätin heti näin ensimmäisen lomapäivän kunniaksi tarttua. 

HAASTE: Suomi on monien erilaisten murteiden maa. Haastankin sinut kirjoittamaan postauksen omalla murteellasi. Postauksen aihe on vapaa. Ainoa sääntö on, että kirjoitat sen samalla tavalla kuin puhuisit jollekin. Unohda siis kaikki kielioppisäännöt ja muutenkin hyvä kirjoitusasu; ellei puhetyylisi sitten oikeastikin ole sellainen. Anna murteesi sekä puheesi näkyä kaikissa vivahteissaan! Olisi myös hauska kuulla mistä päin Suomea olet (tarkkaa kaupunkia ei ole pakko kertoa, mutta esimerkiksi maakunta olisi kiva tietää). Jokainen halukas saa ilomielin tarttua tähän haasteeseen :).

Itselläni pienen lisämausteen tuo se, että minuun tarttuvat kaikki murteet. Kopioin tiedostamattani ympärilläni olevien ihmisten murteita ja sanontoja. Kotoisin olen Lappeenrannasta, opiskellut olen Mikkelissä ja tällä hetkellä asun Tampereella. Riippuen siitä, missä kaupungissa olen ja kenen kanssa puhun, puheeni on aivan erilaista. Tässä kuitenkin hiukan päivän kuulumisia Lappeenrantalaisen jermian kertomana:

Elikkä mie saavuin tänää tänne Lappeesee viettämää joululomaa mein porukoille. Matka oli pitkä ja raskas, mutta mie jaksoin ihan hyvin ajella, ku miulla oli seurana hamsteri ja radiosta tuli hyvää musiikkii. Porukoilla on kivaa olla vaa vapaasti ja syyä herkkuja. Käytii koko perheen voimin kattomassa vähä jääkiekkoo ja haettii kakkuja siskon huomisii valmistujaisii. Myö juhlitaa iha perhepiirissä, eikä vieraita oo paljoo. 

Miu omist valmistujaisist on nyt kaks vuotta aikaa ja tuntuu iha, että vastaha mie jännitin Mikkelissä luokkakamujen kanssa valmistumisjuhlaa. Paljo on ehtiny tapahtuu sen jälkee. Oon muuttanu Tampereelle, tehny kaikenlaisii hanttihommii, millo keneki palkollisen, mut nyt oon löytäny semmosen homman, mikä oikeest kiinnostaa ja mitä haluun jatkossaki tehä. Miul on paljo haaveit ja tavotteit, mut saa nähä millo pääsen niiden parii iha oikeesti. Jospa se onni potkasis miutaki vielä…

Kuvassa jermia valmistujaishumussa:

SSM12583 – Kopio.JPG

 

Suhteet Oma elämä Höpsöä

Viimeinen työviikko

17122013.jpg

Viimeinen työviikko on jostain syystä ollut kiireisempi kuin osasin olettaakaan. Tiistaina vietettiin lasten kanssa pikkujouluja; kisailtiin ja herkuteltiin yhdessä. Koitettiin ekaa kertaa painimista sumopainiasuissa ja naurettiin enemmän kuin aikoihin. Jäätelöbaari tarjosi herkkuja koko porukalle (kuinka vaikeaa onkaan huomioida kaikkien allergiat). Oli kyllä huippukivaa!

Tänään veimme metsän eläimille joulutervehdyksen. Jokainen lapsi sai tuoda kotoaan siemeniä, pähkinöitä ym., joita kävimme sitten ripottelemassa läheiseen metsään eläinten löydettäviksi. Lähimetsään olikin tehty hiukan hakkuita, joten ylimääräiset herkut tulivat eläimille varmasti tarpeeseen. 

Huomenna saadaan päätökseen kerhon joulukalenteri ja samalla syyslukukausi. Osa vanhemmista toi tänään jo pieniä muistamisia meille ohjaajille. Lisäksi lapset askartelivat meille piirrustuksia ja kortteja. Kaikkein eniten mieltä lämmitti kuitenkin minulle henkilökohtaisesti osoitettu joulukukka erään lapsen perheeltä kiitoksena hyvästä hoivasta ja huolenpidosta. Ihanhan siinä meinasi liikuttua.

Suhteet Oma elämä Työ