Oudot mielihalut

C360_2012-05-17-16-47-41.jpg

 

Minulla on nykyisin outoja mielihaluja erilaisten ruokien ja juomien suhteen. Jotkin entiset herkkuruuat eivät enää uppoa ei sitten millään, mutta tilalle on tullut uusia, mitä oudompia intohimoja. 

Luin lehdestä, että raskauden aikana voi olla kaikenlaisia mielitekoja; joku oli syönyt liitua, pesusieniä, maata yms. eriskummallista. Itselläni kyse ei nyt ole ihan näin erikoisista ravintoaineista vaan lähinnä uusista himoista omassa ruokavaliossani.

Koukutuksen aiheita ovat nykyisin:

  • Juustot, etenkin kermajuustot isoina kimpaleina. Suomalaisista juustoista Turunmaa houkuttaa eniten. Myös grillijuustot, fetajuustot, juustoraasteet…
  • Pastat, nimenomaan jossain kermakastikkeessa. Makaroonia, juustoa ja kermakastiketta. Ehkä hiukan kanapaloja koristeena. Ei koske bolognesekastikkeita, eikä kotona tehtyä makarooni+liha sössöä.
  • Vaniljakola ja Pepsi, puhutaanko jo riippuvuudesta? Vaniljakolan sallin itselleni rentoutukseen ajoittuen lähinnä viikonloppuun. Pepsiä menee ihan liikaa, etenkin ulkona syödessä. 
  • Kaurapuuro, koskaa pikakaurapuuropusseja, joihin on sekoitettu ihan pieni tilkka kiehuvaa vettä niin, että puuro on jähmeää tönkköä, voidaan puhua koostumuksesta: kuiva ja kova.
  • Fruitie, Arnoldsin hedelmistä, marjoista ja mehusta tehosekoittimessa valmistama juoma. Myös Smoothie (lisänä jugurttia) käy paremman puutteessa. 
  • Minitomaatit, välillä iskee tajuton hinku saada minitomaatti. Oltava jatkuvasti jääkaapissa saatavana. 

Onko lukijoilla kertoa omia ”pakko saada” -ruokia/juomia?

Koti Ruoka ja juoma

Asuntosäästäminen

 

Löysin itseni tänään katselemasta asuntoja netistä. Jo pitkään haaveena ollut puutalon osto ei ole edistynyt pätkän vertaa. Nykyiset työsuhteet eivät välttämättä riitä lainan saantiin. K aloittaa pian opiskelun ja itse olen määräaikaisella työsuhteella töissä, joten lainan saanti varmasti takkuaa. Kun tähän lisää vielä sen, ettei meillä ole takaajia, eikä massiivisia säästöjä, voi puutalolle heittää hyvästit.

Pankkini tarjoaa kuitenkin nuorille ensiasunnon ostajille ihan kelvollistakin diiliä. Minä säästän rahaa ja pankki auttaa minua puutalohaaveessani. Kuulostaa oikein hyvältä. Kohtahan minulla onkin jo oma talo <3

Asia ei kuitenkaan aina ole näin yksinkertainen. Säästäminen on kärsivällisen ihmisen hommaa, eikä nykyisillä tuloillani kauheita summia saa säästettyä sivuun. Lisäksi haluan, että se on meidän lainamme ei vain ja ainoastaan minun aikaansaannostani. En aio yksin säästää, enkä yksin maksaa, vaan haluan, että toinenkin kantaa kortensa kekoon yhteisen hankkeen vuoksi.

Helvetti jäätyy ennen kuin saan Herra K:n säästämään rahaa.

Puheenaiheet Sisustus Ajattelin tänään