Humanistin työasu

Kun työskentelee lasten ja nuorten parissa, ei pukeutumisen suhteen ole niin tarkkoja normeja, kuin monessa muussa ammatissa. Toki aina on hyvä noudattaa siistiä pukeutumista jo ihan yleisen viihtyvyyden vuoksi. Lisäksi on noudatettava tiettyjä rajoja esim. vaatteiden peittävyyden suhteen. Lasten parissa ei kuitenkaan tarvitse pingottaa, vaan voi huoletta käyttää vaatteita, joissa viihtyy ja jotka tuntuvat päällä mukavilta. Itse olen t-paita, huppari ja college -tyyppiä, mutta aivan hyvin pärjäisi myös ”toimistolookissa”. 

Työssäni on tärkeää, että vaatteissa pystyy istumaan, kyykistymään ja liikkumaan. Joinain päivinä saattaa joutua jopa ryömimään, mene ja tiedä. Tämän takia mielestäni joustavat arkivaatteet ovat oikein hyvin soveltuvia näihin hommiin, kunhan nyt ei niitä kaikkein rähjäisimpiä työmaaverkkareitaan laita. 

vappu 2013 017.JPG

Kuvassa erään keväisen työpäivän ”päivän tyyli”. 

167b.jpg

Useimmiten näytän kuitenkin tältä. 

Muoti Työ Päivän tyyli

Syksy onki ihan okei

C360_2012-10-24-16-56-24.jpg

Olen aina luullut olevani kesäihminen ja tavallaan kai olenkin. Tänä kesänä olen vain huomannut, että olen usein väsynyt, hikinen ja ärsyyntynyt monista kesäasioista. Lämpimät ilmat ovat ihania, mutta liika kuumuus laittaa suupielet alas päin. Kuinka ihanaa onkaan, kun tulee syksy ja saa pukea kivat, istuvat farkut ja ihanan uuden hupparin tai neuleen. 

Voi istua sisällä kuunnellen sateen ropinaa hyvän kirjan ja kaakaomukillisen parissa. Illat pimenevät ja yöllä saa nukuttua, kun ei ole niin valoisaa. Luonto valmistautuu talveen. Taidan olla myös syksyihminen. 

C360_2012-10-24-17-12-56.jpg

(Kuvat: Herra K, 2012)

 

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään