”Kyllä ulkomaille täytyy päästä rentoutumaan vähintään kaksi-kolme kertaa vuodessa. Eihän mistään muuten tule mitään. Suomi on niin ankea paikka. Eikä todellakaan lähetä mihinkään äkkilähtöjen metsästykseen, paskoja reissuja sellaiset. Alle viiden tähden hotelliin ei mene kuin luuserit ja täyshoidolla ei tarvitse keskittyä muuhun, kun altaalla varpaiden uitteluun. Koko reissuna ei käydä missään turistikohteissa, eikai niissä käy kuin juntit…”

Tuttavani puuhailevat kovasti uusia kesälomamatkoja. ”Tulee niin sateinen kesä taas, ettei tänne kukaan jää.” Koitin puoliksi huumorilla heittää, että omat matkani taitavat jäädä ihan risteilytasolle, kun ei tuota rahaa ole mielin määrin, hyvä kun kuukaudesta toiseen selviää joten kuten. Sain osakseni paheksuvia katseita. ”Jonnekin laivalle, hyi olkoon! Sinne juoppojen keskelle jumiin!” En mikään vannoutunut risteilijä ole itsekään, mutta eipä tällä hetkellä rahkeet riitä sellaisille reissuille, jotka tuttavani hyväksyisivät.

Kiva kuunnella päivästä toiseen sitä, miten köyhät ravaavat turistirysissä, eivätkä ollenkaan nauti merestä ja paikallisista herkuista. Itse olen tottunut siihen, että ulkomailla täytyy nähdä ja kokea, rentoutumisen lisäksi tietenkin. En jaksa olla paikoillani, eikä puhettakaan, että makaisin viikon kaksi rannalla pyyhkeen päällä. Haluan retkeillä, nähdä paikallisia ihmisiä, luontoa, museoita, kulttuurikohteita… Tuttavieni mielestä tämä on täysin älytöntä. Puhumattakaan tietysti siitä, etten ole lähdössä kesällä mihinkään. En edes Kanarian saarille, niin huono paikka kun se heidän mielestä onkaan.

Määräaikainen työsuhteeni päättyy huomenna. Uusi alkaa elokuussa. Siihen asti elän liiton tuella, jolla ei juurikaan matkustella. Mies on talvet vailla työtä ja kesät painaa pitkää päivää, viikkoa, kuukautta pitkin Suomea töiden perässä. On se nyt perkele, kun ei lähdetä mihinkään etelän lämpöön.