19 kuukautta

c360_2012-03-04-15-30-42.jpg

 

Tasan 19 kuukautta sitten, aloimme Herra K:n kanssa virallisesti seurustella. Olimme tutustuneet jo aiemmin kesällä, mutta seurusteluvaiheeseen etesimme vasta myöhemmin. Olin ollut yli vuoden parisuhteessa, joka alkoi mielestäni muuttua enemmän kämppäkaveruudeksi, joten oli aika koettaa uusia tuulia. Aloimme heti, virallisesti seurustelevana parina, etsiä omaa yhteistä asuntoa Tampereelta. K:n asunto oli meille liian pieni ja oma opiskelijakämppäni oli järin toisella puolella Suomea. Yhteinen koti löytyi ja saman katon alle muutettiin heti, kun minä sain valmistumispaperit kouraani. 

Nyt tästä kaikesta on aikaa yli puolitoista vuotta. Aika kuluu kyllä kuin siivillä. Asunto on vaihtunut kertaalleen suurempaan, keskustasta lähiöön. Olen työskennellyt viidessä eri työpaikassa Tampereella asumisen aikana. Se on enemmän kuin aikaisemmin elämässä yhteensä. Herra K ei ole muuttunut. Hän seilaa haaveiden merellä, valmiina tarttumaan mitä erikoisempiin seikkailuihin. Ehkä juuri meidän erilaisuutemme on tässä se juttu. 

Sain tänään työpäivän päätteeksi kauniin ruusun ja ajattelin jälleen, kuinka onnekas olenkaan. 

 

Suhteet Rakkaus

Aukko sivistyksessä

Voitteko kuvitella, että todellisena kirjallisuusfriikkinä en oo vielä tähän päivään mennessä lukenut Twilighteja. Houkutuksen olen muutaman kerran nähnyt televisiosta ja eilen satuin katsomaan kakkososa Uusikuun. Olen siis täysin jäänyt pimentoon kuinka upea mies elokuvissa esiintyykään. Ei en tarkoita Robert Pattinsonia, vaan Taylor Lautneria Jacob Blackin roolissa. Jos olisin aiemmin jotenkin oivaltanut kyseisen herran olemassa olon, olisi Twilightit tulleet katsottua jo monet kerrat. (Ja kirjat luettua, taustakuvat vaihdettua, ihkutettua…)

Koska minulla ei tästä komistuksesta ole mitään itseotettuja valokuvia koneellani (damn!), voi jokainen halutessaan googlettaa kuvahausta muutaman esimerkkikuvan muistin virkistämiseksi. Nyt odotan siis jo kovasti ensi tiistaina neloselta tulevaa kolmososaa, jota ei voi jättää väliin.

Kulttuuri Leffat ja sarjat