Katselin tänään vanhoja valokuvia koneelta tarkoituksena perehtyä menneiden vuosien hiustyyleihin. Tarkoituksena olisi nimittäin tehdä tälle haalistuneelle punaiselle takapiiskalle jotakin, mutten tiedä mitä. Tämä blogipostaus ei kuitenkaan käsittele hiusasiaa, vaan samalla kuvien myötä tekemääni havaintoa vartaloni ja painoni muutoksista.

Olen siis 176 cm pitkä nainen, jonka paino on noussut tasaiseen tahtiin vuodesta toiseen. Muistan vielä sen ajan, kun lukiossa painoin 56kg. Nyt on kivuttu jo rahtusen päälle 80 kiloon, kuin huomaamatta. Alunperin painon nouseminen ei niin haitannut, sillä samalla aloin myös voida paremmin. Painoni oli sangen alhainen niinä aikoina, kun urheilin aktiivisesti ja mielenterveys alkoi järkkyä paniikkihäiriön myötä. Syöminen oli toisinaan vähän vaikeaa.

Nyt kuitenkin ollaan siinä vaiheessa, että ruoka maistuu, jatkuvasti on nälkä ja liikuntaa ei tule harrastettua tarpeeksi. Julma totuus, mutta näin se vain on. Olen aina ollut kaveriporukan isoimpia, jo pelkästään pituuteni vuoksi, mutta myös kropanmuotojen puolesta. Toisinaan tuntui, että olen norsu lasikaupassa kaikkine massoineni, vaikka tosiaan olen silloin ollut normaalipainon alarajoilla. Miten sitä naisena tunteekin itsensä aina niin isoksi? Silloinkin, kun siihen ei todellakaan ole ollut aihetta.

Nykyisin vointini on hyvä. IBS on rauhoittunut ja pääkin alkaa olla kunnossa. Kropassa hyvinvointi ei näy ainakaan ulkoisesti. Vanhat vaatteet eivät mahdu päälle ja huomaan myös reisien ja takapuolen leventyneen, vaikka yleensä ongelma-alueeni on vatsanseutu. Maha roikkuu jo ihan kunnolla.

Tämän ei ole tarkoitus alun tekstistä huolimatta olla mikään ”yhyy angst, olen läski” -postaus, sillä olen melko tyytyväinen itseeni ja ulkonäkööni. Olen terveempi kuin aikoihin, enkä ole koskaan ollut pinnallinen ulkonäön perässä juoksija. Ikää on kuitenkin kertynyt jo 27,5 vuotta ja tarkoitus olisi elää vielä pitkään. Niinpä tässä vaiheessa olisi hyvä tehdä muutamia muutoksia niin liikuntatottumuksiin, kuin ruokavalioonkin. 

Mikään ehdottomuus ei minulle sovi. Jos kiellän itseltäni kaiken epäterveellisen ruuan, jaksan ehkä viikon sinnitellä, ja sitten sorrun syömään kahta kauheammin. Maltillistaminen olisi siis edessä tammikuusta alkaen, sillä jouluna on ihan turha tällaisen suklaarohmun koittaa mitään ruokavaliomuutoksia tehdä. Sokereita ja viljoja tulisi vähentää ja kasviksia lisätä. Jatkuva napostelu tulisi jättää vähemmälle ja ruokailuun pitäisi saada jonkinlaista rytmiä. Liikuntaa lisää ehdottomasti, ainakin kuntosalilla käyntiä, ja ehkä lenkkeilyä. 

Jos joku kokee aiheelliseksi pienen muutoksen, niin mukaan projektiin saa lähteä. Ruoskitaan yhdessä toisemme parempiin elämäntapoihin.