Tänään oli merkittävä päivä, (jota tosin emme muistaneet ennen kuin illalla). Nimittäin vuosipäivä. Piskuinen suhteemme on nyt saavuttanut ensimmäisen vuoden merkkipaalun. On ollut ylämäkiä ja alamäkiä, iloja ja suruja, mutta kaikesta ollaan kuitenkin yhdessä selvitty. Miehelle täytyy nostaa hattua, että hän on pysynyt mukana matkassa, sillä en aina ole mikään helpoin ihminen. Olen ollut välillä kipeä ja kiukkuinen, köyhä ja laiskakin toisinaan. Silti minulla on tuki ja turva vierelläni.

Tämä kulunut yhteinen vuosi on tuonut mukanaan monta hienoa hetkeä ja nopeita sekä suuria muutoksia. Olimme tunteneet 2 viikkoa, kun mies muutti 300km päästä luokseni. Siitä noin viikko myöhemmin aloimme vasta virallisesti seurustella. Mies muutti tyhjän päälle, mutta ensimmäinen puhelinsoitto toi työpaikan, jossa hän työskentelee edelleen. Syksy meni töitä painaessa ja kevään koittaessa olikin edessä muutto asumisoikeusasuntoon rivitaloon ja minulla töiden loppuminen enemmän ja vähemmän yllättäen. Kesä toi tullessaan miehen ylipitkät työpäivät ja minulle uuden työpaikan, jonka parissa aloitin toissa viikolla.

Välillä on iloittu yhteisistä reissuista ja välillä taas murjotettu, kun yhteistä aikaa ei ole tahtonut löytyä. On yhdessä laiminlyöty ystäviä ja kodin siivousta, tunnettu huonoa omatuntoa, väännetty rahasta ja ajankäytöstä, mutta silti sovittu, naurettu yhdessä ja rakastettu. Olkoon tämä päivä meidän.