Lily 1v.

Itse tykkään tosi paljon siitä, kun samasta asiasta kirjoitetaan monta kertaa ilman minkään näköistä uutta näkökulmaa tai ajatusta. Siksipä ajattelinkin tässä kertoa, että käytiin Sanun kanssa eilen illalla oikein Helsingissä. Siellä kun oli Lilyn 1-vee -juhlistukset.

Kyseessä oli siis semmoinen tilaisuus, missä on ihmisiä seisoskelemassa ja sitten salaa kulmien alta ihmetellään, että kukahan toi on, ja onkohan toi se-ja-se ja kylläpä tuo Tiiti näyttää paljon isopäisemmältä luonnossa. Noin niinkun esim. Ja juodaan vähäsen skumppaa siinä stalkkaamisen sivussa. Kilistkilist.

Sitten syödään kaikkea tosi pientä, ja tosi hyvää, josta ei ole ihan varma, että mitä se on, ellei lunttaa menusta. Esim. polentaa, joka näyttää ovelasti ananakselta. Ajateltiin, että perustettaisiin Sanun kanssa yhteinen ruokablogi, jossa kerrottaisiin, miten me syödään. Joka jutussa olisi kuva tyhjästä lautasesta ja teksti ”Ensimmäisinä.”. Ei siis sillä, että oltaisin ikikiireisinä vii-ai-pii-tyypin ihmisinä rynnitty ihan ekoina sinne ruokapöytään. Ne jotka teki niin oli varmaan jostain tosi maalta. Ihan kamalaa, kun ihmiset eivät osaa olla. Alkuunkaan.

Sitten kun ollaan syöty, ja silmäillään ahnaasti jälkiruokapöytää kohden viinilasi kädessä, tulee valokuvaaja, joka ottaa kuvia sun kaksoisleuasta ihan tosi monesta kulmasta. Se yleensä osuu juuri sillä hetkellä, kun naurat jollekin omalle laatujutullesi jakinkakasta naama vääränä ja ihan kippurassa. Onneksi sillä ei ollut videokameraa. Että nauroin teräville poliittisille kaskuilleni, sitten.

Loppuun kuva meikästä stuffaamassa kakkua naamaani (huomatkaa sivistyksestäni ahnehdinnan lomassakin kertova liian lyhy hienostopikkurilli). Kuvan nyysin Sanulta, kuten noin kakskolmasosaa sen suklaacupkeikistä ja karkkia sen goodie-bagistä. Tosin annoin sille vastavaihdossa korun, etten ole ihan totaalinen arse. Nih.

Tiivistyksenä, oli siis tosi kivaa, kiitokset juhlista, ihmisistä sekä erityisesti noista muff suklaakapkeikseistä. Ja lopputerveisinä Jennalle, jonka olen mitä ilmeisimmin iäksi traumoittanut eräällä  jutullani joskus Lilyn esihistoriassa: ihanaa!