Let me eat cake.

Pitkällisen itsetutkiskelun jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että elämässäni on aivan liian vähän kakkua. Täytekakkua, siis. Ne kuivat pullaisat jätän muille, kuten lokeille ja autokauppojen ilmaiskahveihin. Tarvitsisinkin nyt lukijavinkkejä siitä, millä ihmeellä saisin kaivattua ja etenkin vastikkeetonta lisäkakkua arkipäivääni.

Seuraavat kuitenkin rajaan pois:

• Itse leipominen. Ahahha, ei.
• Lasten hankkiminen synttärikakkujen toivossa. Kakkuteknisesti liikaa vaivaa suhteessa hyötyyn, ei niillä pienillä penteleillä ole kuitenkaan kuin muutama kakkuisa juhla vuodessa (ja nekin joutuisi itse leipomaan, kunnes tyypit olisivat tarpeeksi vanhoja pitelemään tehosekoitinta. Eli ensimmäiset kolme vuotta, tai jotain.) vaikka anataisi kuinka monta etunimeä nimipäiväkekkerien toivossa.
• Kaikkien mahdollisten tuttujen ristiinparittaminen hääjuhlien toivossa. Mahdollisuus katkeruuteen tulevaisuudessa lienee vähän turhan suuri ja avieroista taas ei saa kakkua.
• Kakkuverotuksinen diktatuuri, jonka yksinvaltias olen minä. Noh, tätä vielä harkitsen.
• Naamioituminen valtion viralliseksi täytekakkutarkastajaksi ja viattomien mummojen vaaniminen kakkukahvien toivossa. En pidä univormuista ja taitaisi tuo olla joku ”rikoskin”. Muka.
• Toistuva sijoittuminen todistajansuojeluohjelmaan, josta saa uuden identiteetin, ja samalla nimen ja syntymäpäivän. Ja luonnollisesti tämä mahdollistaisi aina uusilla henkkareilla ilmaisen kakun ruinaamisen aina ravintolassa syödessä. Tässä ainoa ongelma on, että en ole kovinkaan iso nimi järjestäytyneen (tai minkään muunkaanlaisen) rikollisuuden piirissä.
• Useat rinnakkaiset persoonallisuudet, joilla kaikilla on eri syntymäpäivä, myönnettäköön tilan- ja ajankäytöllisesti tehokasta, mutta mitä jos niistä sivupersoonista joku olisi hauskempi kuin minä?

Mutta oisko muita?