Merkkejä siitä, että lapsenuskoni on vielä tallella

Toisinaan ihminen joutuu ihan turhankin vastatusten oman elähtäneen kyynisyytensä kanssa, ja alkaa pikkuhiljaa epäillä kärttymummoutuneensa ennen varhaisintakaan keski-ikää (tässä auttavat myös siististi värijärjestykseen viikatut muovipussit keittiökaapissa). Onneksi välillä elämässä on niitäkin hetkiä, joina huomaa, että oma lapsenomainen usko elämän hyvyyteen on vielä voimissaan, ja värikoordinoidut muovipussit tai ei, tässähän ollaan viattomia ja hyväuskoisia kuin eilen syntyneet pöwwöiset koiranpennut.

Uskon vakaasti että:

• Television toiveuusintana mainostettua ohjelmaa on joku ihan oikeasti toivonut, ja hän todellakin tahtoo nähdä vuoden -87 Ruutuysit uusintoina. Visioin ruutupaperille tarkasti mustekynällä piirrettyä horjuvaa ja koukeroista vanhuskaunoa.

Munankeitin vai leipäkone, vain Sirpa ja maailmankaikkeus tietävät.

• Kun tuotteessa lukee ”limited edition”, määrä tosiaan on rajattu muutenkin kuin tehtaan laitteiden tuotantokapasiteetilla, ja tuote (yllättävän usein uutuussuklaa) voi todellakin loppua kesken minä hetkenä hyvänsä. Kiitos vinkistä, kylläpä olisi harmittanut, jos olisi mennyt ohitse.
• Lehtien kysymyspalstoille lähetetyt kysymykset ovat oikeita, eikä toimituksen kännissä keksimiä. Eihän kaikilla välttämättä ole Googlea. Tai yleissivistystä. Tai ystäviä.
• Jos kyltissä lukee ”erikoistarjous”, tuote on superhalpa. Etenkin, silloin, kun kyltti on keltainen, valkoiseen voi vielä suhtautua harkiten. Miksi kauppias valehtelisi?
• Joka vuosi syysvaatteita purkaessa uskon, että tänä vuonna postikorttien lupaukset lunastetaan ja _nyt_ on se syksy, jolloin voi pitää mokkakenkiä ja neuleviittoja muutenkin kuin peilin edessä sisällä. Jostainhan ne postikorttienkin kuvat on otettu, ja jokainen räntäsyksyhän tekee seuraavan vuoden idyllin vähän todennäköisemmäksi, melkein ainakin.

kuva