Olen Se tyyppi

Lily-tapaamiset, sen lisäksi että ne ovat kokolailla kivoja, ja siellä yleensä tapaa ihan uutta jengiä, ne ovat myös totutusti kovia opettamaan asioita itsestäni. Asioita, joita en ehkä edes varsinaisesti halunnut oppia.

• Olen se tyyppi, joka juuri sekunti sitten tavattujen lapsiperhebloggareiden kanssa ruokapöydässä istuessaan aloittaa keskustelun ”Jos MINÄ olisin pedofiili, niin…”
• Olen se tyyppi, joka nyökkää tietävästi aina kun, lause alkaa ”Luitteko siitä blogista/netin juorupalstalta/roskakeskustelusta, jossa…”
• Olen se tyyppi, joka katselee vaivaantuneena seinille, aina kun lause alkaa ”Luitteko elisestä Hesarista sen artikkelin, jossa…”
• Olen se tyyppi, joka menee pelottavan helsinkiläisten muotilehden toimituskunnan ja fashionistabloggareiden joukkoon kuviollisissa leggingseissä ja noin neljän sentin juurikasvussa (Ne ovat mukavat junassa, gaddämmit. Ja mulla oli pipo.)
• Olen se tyyppi, joka on ekana ruokajonossa (ei ehkä uutta, mutta muistamisen arvoinen ominaisuus)

Ja se kaikkein pahin:

• Olen se tyyppi, jolla on junaeväänä fitness-lehti ja joku mathöfakin terveyspatukka.

Tilannetta voisi pahentaa ainoastaan se, että kutsuisin noita ”hemmotteluhetkeksi” ilman sarkasmia. En. Enenenenen.

(Oikeilla ihmisllä on Akun Ankan taskukirja, joku naistenlehtien itkettävä ihmisrauniolla-on-syöpä-haastattelu tai nyt edes Ramboja läppärillä. Ja säkillinen atsovärjättyä irtokarkkia, jota syödään kunnes vähän oksettaa.)