Joulunajan mielensäpahoituskalenteri, 1. luukku
– Ajattelin ottaa joulukuun projektiksi tämmöisen blogikalenterin.
– Siinäpä ihan uusi idea, itsekö oikein keksit?
– No en, kopsasin jostain toisesta blogista. Tietty.
Yli-iloisia joulupirteilijöitä vartenhan löytyy intternetistä kalenteri jos toinenkin, mutta jonkunhan (tarkoitan itseäni) pitää huolehtia myös kokolailla raskaiden tekohauskojen vastarannankiiskien (tarkoitan taas itseäni) joululiitännäisistä tarpeista.
Tämähän olisi siis vähän niinkuin ne lapsuusajan puolalaiset suklaakalenterit, joissa jokaisen luukun takana odotti uusi pettymys. Nyt ollaan vain sisällöstä etukäteen rehellisen avoimia, ja yritetään olla vähemmän paskanmakuisia.
Jos vanhat merkit pitävät paikkansa (ja tottahan ne pitävät, koska en jaksa muuttua), kyllästyn tähän ideaan siinä joulukuun 13. päivän paikkeilla. Mutta siihen asti siis mennään täysillä. Tai siis koska tämä on tekohauska ironiakalenteri ”täysillä”. Here goes. (Tässä kohtaa jokainen voi pitää itse sellaista luukunavausääntä)
Kyyläävät tontut.
Kyllähän näistä kaikissa joululauluissakin pienenä varoitettiin, mutta jotenkin otin sen puoliksi vitsinä, puoliksi tämmöisen syntymäahneen lapsen turhana kasvatusyrityksenä. Mutta kas, nyt yli kolmikymppisenä, valvovat tontut ovat täyttä todellisuutta. Ei itkeä saa, ei meluta saa, se jo tiedetään, mutta laulusta on jätetty epäreilusti pois, että pitää myös katsoa minkälaista jätettä vie roskiin, mihin parkkeeraa ja miten lujaa ja millaisella kengänpohjamateriaalilla kävelee rappukäytävässä. Muuten tulee heippalappu tontuilta. Tällä menolla minun on syytä saada aivan hemmetisti lahjoja.
