Apua, mummoudun!

En siis kirjaimellisesti (lastenlapset olisivat käsittääkseni teknisesti hieman haasteellinen toteuttaa ilman omia lapsia siinä välissä). Kyse onkin ns. henkisestä mummoudesta, tai paljon (paljon) pahemmin sanottuna, keski-ikäisyydestä. Viimeisen viikon aikana olen huomannut päästäväni suustani mm. seuraavantyylisiä lauseita:

• ”Mihin tämä aika kuluukin niin nopeasti, juurihan oli 1800-luku”
• ”Taidanpa laittaa nämä mukavat ja käytännölliset kengät, kun on lätäköitä ja kuraakin”
• ”Ohhoh, kello on jo melkein kymmenen, kyllä sitä pitää kiiruhtaa jo nukkumaan”
• ”Kauheaa pukeutumista tällä nykyajan nuorisolla. Menisivät töihin. Jonnekin kaivoksille.”
• ”Pitääpä jäädä tähän ikkunaan tarkkailemaan, että kuka ajaa meidän parkkipaikalle. Voin jättää sitten asiasta nuhtelevansävyisen lapun.”
• ”Kauhea määrä ostoksia kannettavana, kun makaroni ja vessapaperi olivat tarjouksessa yhtäaikaa. Olisipa minulla kärry, jossa on pyörät.”
• ”Snap-crackle-pop”. Tämän tosin karjaisevat mun nikamat, nivelet ja jänteet aamuisin herätessä.

kuva