Mun stressityöpäivät (ja -viikot) siis. Siinä vaiheessa, kun se itse kerkeää töistä kotiin, mun ja lauman vastaanotto näyttää luullakseni pikkuisen tältä: Ei sillain varsinaisesti käy kateeksi.

Oho, tässähän on tämmöinen vapaapäivä ihan keskellä henkilön tavallisen masentavaa työviikkoa! Vaikka toiset viettävät tänään kovalla työllä (Minä näin teidät! Minä näin!) ansaittua darrapäivää, toiset hyppäsivät heti aamusta uusien konseptijumppien perässä salilla. Ne eivät kyllä ikinä vaihdu liian aikaisin. Loppupäivä ihmetellään olemista hämmennysvaaleassa kesämekossa (ja sitä miten yllättävän moneen paikkaan voikaan jäädä jumiin liehuvasta helmasta) […]

Tilasin Henkkikseltä bikinit (arseenväriset, linnunkuvilla, if you must know). Sain yläosan. Pelkän yläosan. Alaosan kohdalla luki nätisti ”loppuunmyyty”. Niinkunniinkun what? Ostaako joku säästeliäs nettishoppaaja (ehkäpä topless-tarjoilija) vain bikinien alaosia?Tai tilaako joku ikävien ”vahinkojen” varalle useamman kuin yhden alaosan?Onko tämä vaateteollisuuden salaliitto pitää kuluttajat vähän tyytymättöminä ja siten jättää heidät janoamaan lisää tavaraa?Kaappaavatko tirkistelijäfriikit satunnaisesti bikininpuolikkaita […]

Mullet hem. So wrong, it’s goddamn right.

Koska pahansisuinen ilkeys ja viikonlopun alku ne yhteen soppii, tässäpä mitä oivallisinta ajatonta kesävaatetta teille, jotka yöaikaan kävelette edestakaisin Hollywood Boulevardia odottaessanne charmantisti harmaantunutta, yksinäistä, mutta hieman vaikeaa miljonääriä kissamaisesti kehräävällä urheiluautollaan kyselemään ajo-ohjeita. Sydämeensä. Iltatilaisuuksiin toki käy sama mekko. Lateksisena.Kiitos (taas), nelly.com.

Eiköpäs olekin hieno ja syvällisenkuuloinen, suorastaan spiritualistinen otsikko? Ehkäpä kertomus siitä, miten tehdä matka omaan itseensä (ja siis sillain henkisellä ulottuvuudella, ei käsipeilillä junanvessassa tai muuta) matkustaessa ekologisesti julkisilla? Tai kuinka saavuttaa nirvanahko mielenrauha vieraiden ja tänään varsin kummallisenhajuisten kanssamatkustajien keskellä? Ehkäpä, ehkäpä. Hämäsin, ähä! Oikeasti ajattelin ihan vain vähäsen valittaa siitä, kuinka vaivihkaa rapisten […]

Ajattelin vaan tulla kertomaan, että olen liian väsynyt syömään kenenkään aivoja tai edistämään maailmanlopun fiiliksiä massamurhaamalla silmittömän väkivaltaisesti (kuten kunnon zombien toki pitäisi), joten saatte olla rauhassa keskenänne ihmiskuntanne kanssa ja nauttia elämästä (with brains, voin lisätä) ainakin tämän viikon vielä. Raah, zombie tarvitsee kahvia.  

Tämän viikon hampurilaisena noin 1.2 leikki-ikäisen lapsen pään kokoinen (mitta-asteikko, jolla kaiken ruokaparhauden kokoa tulisi mitata) superruishamppari. Ite söin. Melkein.

Eilisen teemavaatetukseksi tehokkaasti angstasin loppujen lopuksi 70-luvun. Tolleen vähän ohimennen ja puolivillaisesti kuten on mulle ominaisintakin, siis. Eli kyseessä ei ollut mikään semmonen kukkaishippi tai superdiscofiiverhile, vaan tommoinen tavisnörtti, joka ostaa vaatteensa vaikka Anttilasta. Tai, kuten tässä tapauksessa, Henkkikseltä. Köh. Seliseli. Oli mulla ainakin leveät lahkeet. Ja kivaa.

Illan ohjelmassa on (koska tykkään yhdyssanoista) vuosikymmentyyliteemabileet, tai siis järkevämmin sanottuna, tarkoitus olisi pukeutua jonkin 1900-luvun vuosikymmenen tyylin mukaisesti. Aargh. Stressi. Vaatekaappi mahdollistaa parin tappotyöviikon (ks. edellinen ja edellisempi) jälkeen kevyesti kuuskytluvuhkoa, semisti seitkysluvuhkoa ja kehnohkosti kakskytlukua (saa kehua vuolaasti taidokkaan rajojarikkovasta sanaleikittelystäni). Kuinkahan väärin olisi mennä vuosilukusalaattina? Tai kummituksena, ajatonta sekin?Ja nudistithan oli kova […]