Ennen oli kesät lämpimiä ja missit kauniita, mutta itsehän olen vain parantunut -retrospektiivi

Sain vuosikymmenmuistelohaasteen Chocolta, joten tässäpä lauantaille vanhojen muistamista ilman sitä ikävän kivuliasta silmätikkua. Eli haaste sanoi seuraavaa: ”Kerro, miten elämäsi on muuttunut 10 viime vuoden aikana ja onko se nyt sellaista, kuin silloin joskus kuvittelit sen olevan.”

10 vuotta sitten olin juuri valmistunut yliopistosta ja istuksin alan toimistoduunissa jo monetta vuotta. Asustin oululaisessa minikaksiossa ja muistaakseni kävin salilla, baarissa ja intternetissä. Uskoin vakaasti, että kaksikymppisyys, tämä se on paras ikä evö ja olen viisain, kaunein ja tyylikkäin itseni tähän mennessä. Nyt sitä vasta oli löytänyt itsensä ja vapautunut menneisyyden kahleista.

10 vuodessa on tapahtunut ainakin seuraavaa:

• Olen migroitunut etelään ”talvehtimaan”. Eli vähän samaan tapaan kun Jenkeissä vanhukset lähtee Floridaan kuolemaan, Suomessa Tiiti tuli Oulusta Tampereelle, käymään salilla, baarissa ja intternetissä nyt ainakin, ennen sitä kuolemista.
• Osaan enemmän näppäriä sivistyssanoja, joilla teeskennellä älykästä. Tosin olen ehkä saattanut unohtaakin pari. Kirosanoja taas olen pelkästään oppinut lisää.
• Minulla on kissoja, ja sitä myöten elämässäni on todella paljon enemmän kissankarvoja, irronneita kynnenpalasia, kynsittyjä huonekaluja, ovia, lattioita, kenkiä ja vaatteita. Ja pureskeltuja muovipusseja. Niin, ja sitä kissanlaattaa. Luonnonvaroista ehtymättömin. Jos tulevaisuuden autot voisivat kulkea kissanoksulla, minusta tulisi rikas.
• Mulla on naururyppyjä ja otsaryppyjä. Oikeastaan tykkään niistä. Tai peitän ne otsatukalla, päivästä riippuen.
• Saan ihan epäreilun hirveitä darroja, ja siis lähes ilman omaa syytä. Enkä jaksa valvoa kellon ympäri (ellei internetistä satu tulemaan jotain tosi loistoa, se on toki poikkeus)
• Suhtauduin aikaisemmin keski-ikäisiin pelokkaasti. Nykyään myös teini-ikäiset ja vanhukset herättävät epäluuloa. Pienistä lapsista puhumattakaan. Samoin kierrän kaukaa kaikki kummalliset hipit, kokoomuslaiset, piiloperussuomalaiset feisbuukissa ja niin, ja melkein kaikki muutkin aktivistit.
• Minulla on blogi (tai oikeastaan kaksi), joten laadukas huumorini ei ilahduta enää vain kuuloetäisyydellä olevaa lähipiiriäni.
• Uskon vakaasti, että kolmikymppisyys, tämä on se paras ikä evö ja että olen viisain, kaunein ja tyylikkäin itseni tähän mennessä. Nyt sitä vasta on löytänyt itsensä ja vapautunut menneisyyden kahleista.

Yleensä naurattaa, ainakin, jos ei lähellä ole pelottavia vieraita ihmisiä.

Ja entäs sitten se no-miltäs-nyt-tuntuu -osuus? Olen äärimmäisen laiska suunnittelemaan ja haaveilemaan etukäteen (ja kaikissa muissakin jutuissa, kyllä). Tykkään yleensä olla just nyt tai korkeintaan ylihuomenna, jos silloin saa erityisen hyvää kakkua. Tai lakua. En kamalasti muista, mitä kuvittelin 10 vuotta sitten elämästäni nyt. En ainakaan noin paljoa kissanoksua, siitä olen aika varma.

Jatkohaastan retrospektailemaan kaikki, jotka muistavat mitä tapahtui vuosikymmen sitten.