Henkilökohtainen tyylievoluutioteoria.
Koska nykyäänhän olen virheettömän tyylikäs, ajattelin riittävän välimatkan saavutettuani nauraskella menneisyyden (tai entisyyden, kuten siinä toisessa poliiseja seuraavassa tositeeveesarjassa tavataan sanoa) tyylivirheilleni hyvässä, joskin hieman alentuvassa kylläpäs-olen-edistynyt-ihmisenä-sitten-noiden-päivien-hengessä.
Maalaispissis-tiiti käveli ihan liian korkeilla (ja halvoilla) tekonahkakoroilla. Tai yritti, tarpeeksi polvia koukistamalla sai edettyä ihan yllättävänkin nopeasti. Vaatteissa suosin pinkkiä ja vauvansinistä, noita ajattomasti tyylikkäitä ja helpostiyhdisteltäviä värejä. Mikä onni, että järjettömän rumasti kivipestyt (noh, is there any other way?) farkkuni sopivat juuri noiden sävykartan helmien kanssa yksiin niin loistavasti. Osasin myös olla matchy-matchy, The Body Shopin Fuzzy peach vartaloällö kävi oikein näppärästi yhteen Koskenkorva peach + lonkero -drinkkini kanssa. Ja huulikiillon määrähän oli puolestaan sopiva, kun puiden oksat ja pienet hyönteiset juuttuivat limaiseen kiiltomönjään kiinni.
Ilmeisenä vastareaktiona seurannut, onneksi lyhytikäiseksi jäänyt, The Matrix -kausi sisälsi pitkän mustan trenssitakin, pitkien mustien maiharien ja erityisen lyhyen mustan siilitukan törkeää ylikäyttöä (lisäksi muita mustia vaatteita, toki. Niin jäätäväksi en sentään ruvennut). Ikävä kyllä en osannut väistellä luoteja tai mitään muutakaan oikeasti siistiä. Tai kung fua, jolla olisin voinut rökittää kaikki hyvin todennäköisesti sisäänpäin huutonauravat vastaantulijat. Erikoisagentti Viileä, valmiina palvelukseen!
Parhaassa jakkupukuiässä olin ehkä hieman varhaiskypsästi jo parikymppisenä. Ensimmäinen mukaoikea työpaikka ilmeisesti vaati uskottavuuden nimissä tyhjillään kolisevan, mutta epäkäytännöllisen suuren asiakirjasalkun ja tanttavaatteet über alles. Koska mikäänhän ei ole uskottavampaa kuin parikymppinen pissis tweediin ja olkatoppauksiin hautautuneena.Päätinpä myös kasvattaa sen perusoranssin normitätitukan kaiken jo muutenkin ilmeisen aikuisuuteni kaveriksi.
Ulkoinen goottihenkisyyskään ei jostain syystä kohdellut minua armollisesti. Voin kertoa, että ”vaakaraidat leventävät” ei todellakaan ole kateellisten keksimä myytti. Minipienet tyllihameetkin yhdistettynä korsetteihin ja mesh-paitoihin olisin ehkä voinut jättää muille. Ja renksuhousut, voi luoja armahda niitä renksuhousuja. Kaiken kruunasi rakkaista rakkain maastonvärinen aktivistitakkini ja palestiinalaishuivi. Don’t get me wrong, jollain toisella kettutyttö meets goottiteini voi näyttääkin hyvältä. Itsehän näytin lähinnä siltä, että olisin saanut väkivaltaisen kleptomaniakohtauksen uffin euronpäivien jämävarastossa ja sen jälkeen käynyt homojen mustalaisennustajien stailausohjelmassa.
Toki näidenkin jälkeen olen kokeillut kaikenlaista tyyliyhdistelyä urheiluvaatteissa ympärivuorokauden -tyylistä koinsyömiin mukavintage-hörhelöihin. Viimeksi kaiketi eilen. Tämän päivän tyylierheet eroavatkin vuosien takaisista lähinnä siten, että ne eivät naurata. Vielä.