Ihmisten hätä. Tykkää siitä feisbuukissa.

Ihmiset intternetissä ovat kummia. Tavallisista, oikeassa elämässä varsin epäpoliittisista ja -aktiivisista ihmisistä tulee nettiin päästyään kansakunnan suuragitaattoreita, kaikkien mahdollisten Suurten ja Hyvien asioiden puolestatykkääjiä. Äsken feedistä bongattua ilosanomaa (ja etenkin surusanomaa) jaetaan ja huudellaan sinne ja tänne, pysähtymättä milloinkaan miettimään, mikä koko homman hyöty tai edes tarkoitus on. Joku tahtoo värvätä ihmiset levittämään megatuotettua sota-asiavideota (ainakin siihen asti, kunnes internetistä löytyy uusi, vielä sydäntäriipivämpi kohtalo reviteltäväksi). Toinen katsoo aiheelliseksi spammata lainattuja tekstinpätkiä ympäri blogimaailmaa. Lopputulos lienee molemmissa sama: täysi nolla.

Olen intternetissä – siis vaikutan. No ääliöltä ainakin.

Minua kiinnostaa, minkälaisen vaikutuksen nuo ihmiset kuvittelevat näillä olevan? Ehkä anonyymisähköpostin saanut ennen (nyymin mielestä) ah-niin-ymmärtämätön  kerskakulutusbloggaaja kokee valaistuksen täysin tuntemattoman ihmisen ”sulla on liikaa kenkiä, häpeäisit” -urputuksesta ja muuttaa laamafarmariksi jurttaan Kälviän mäntymetsiin. Ehkä se viimeksi ala-asteella näkemäsi Marko, joka karsasti ja muutti kolmannen luokan jälkeen Raumalle, muuttaa nyt linkkisi nähtyään koko omaisuutensa rahaksi ja lahjoittaa sen aikuissotilaiden palkkaamiseksi ugandalaiselle sissipäällikölle, ettei lapsisotilaita enää tarvittaisi (ne voivat sitten taas mennä Henkkiksen rättitehtaalle duuniin, siellä ei sallita videokameroita). Jos näin, en tiedä pitäisikö tyyppejä ihailla kirkassilmäisestä lapsenuskosta ihmiskunnan hyvyyteen, vai ihmetellä käsittämätöntä lapsellisuutta. No, wait. Tiedänpä. Ainakin siihen asti, kunnes näen massalinkkaajan seuraavana statuspäivityksenä ”Tulin just töistä, seuraavana lennän Intian maaseudulle kaivamaan salaojia köyhille, tulkaa tekin ->”.

Usein tarkoituksena tuntuukin lähinnä olevan korostaa, että MINÄHÄN olin se ajattelevaisin ihminen ensin. ENSIN. Että minäpäs pääsin moralisoimaan teitä ja teidän pinnallista elämäänne sotalapsien kurjuudella, ennen kuin kukaan kerkesi moralisoimaan minua. Ähä. Fb:n joukkokauhistelu ja massatykkäys ovat oikeissa käsissä varsin voimakkaan ärsyttävä työväline. Tarjoaahan se myös oivan tilaisuuden keskittää trendikäs elintasokritiikki jonnekin ihan muualle kuin henkilöön itseensä.

Päivässä silmien ohi rullaa aika monta valmiiksipureksittua mediamateriaalilinkkiä otsikolla ”Pohdittavaksi”. Omalla kohdallani se yleisin pohdinta lienee:”Ammu itseäsi jalkaan.”.

Vaikka maailman asioista tietäminen on kenelle tahansa paikallaan, ketä pelkkä yksittäisen, vaikkakin vakavan, ongelman olemassaolon  tiedostaminen maailman toisellapuolen (ja siitä seurannut oma ahdistuminen tai lisätty maailmantuska) ylipäätään auttaa? Korkeintaanhan internetin syövereistä videolta bongattu hätä pahentaa omaa oloa ilman, että helpottaisi kertojaa, toisin kuin elävässä elämässä edes teoriassa olisi mahdollista. Sosiaalisessa mediassa hätää ei jaeta, se kertautuu.

Että olisiko maailma sittenkin parempi paikka, jos ensi kerralla  linkkaisitkin vain sen söpön ja merkityksettömän kissanpentuvideon?

Ps. kirjoitukseni otsikon alta löytyy linkki, jolla voit jakaa tämän feisbuukissa!