Joulunajan mielensäpahoituskalenteri, 9. luukku

Joulupuuro

Muistan vieläkin sen kirkassilmäisenä lapsena koetun puhtaan innostuksen, kun kuulin, että ”tänään on JOULUpuuroa”. Voi niitä visioita karkilta ja kanelilta maistuvasta palasta taivasta, tai puuroksi haudutetuista suklaalevyistä, jossa on kimalletta ja joulutähtiä. Voi vitsit, joulupuuro! Onhan se nyt pakko olla jotain erinomaista.

Mutta kaikkihan tietävät, miten siinäkin taas kävi.
 

Joulupuuro. Se tapa opettaa lapselle mainonnan valheellisuudesta ja nimeämisen pettävyydestä. Sehän on jumalauta ihan tavallista riisipuuroa. Ja kuule joku manteli ei mitenkään ole riittävä motivaationlähde tämän syömiseen, olisit piilottanut sinne ponin. Tai liekinheittimen.

(Ja se luumusoppa, jos ei sen ulkonäöstä tule mieleen se alitajunnan hautaama kesä, kun setäni pakotti minut tyhjentämään kesämökkinsä ulkohuusin, niin mausta sitten viimeistään.)