Kalat ja muusi.

Meidän naapurissa on semmoinen kehuttu lounasravintola. Semmoinen, josta saa hyvää kalaruokaa, kuulemma. Semmoista kotoista ja rentoa, niinkun lounaaksi kuuluukin, kuulemma. Semmoinen, joka on aina täynnä.

Kehujen lisäksi paikalla on vakuuttavan hassu nimi, josta saa tarpeen vaatiessa väännettyä varsin kaksimielisiäkin juttuja. Ei varmasti tarvitse erikseen mainita, että tämä on ehdoton plussa.

Koska uusi ruokapaikka ei ole kevyesti otettava elämänvalinta, eteni prosessi (ehkä yllätävänkin) pitkällisesti, kuten seuraa:

Heinäkuu 2010: -Hei, käydäänkö joskus tossa Veijon kokkitykissä? Sitä on kehuttu?
-Joo, mennään vaan.
Heinäkuu 2011: -Hei, käydäänkö joskus tossa Veijon kokkitykissä? Sitä on kehuttu?
-Joo, mennään vaan.
Heinäkuu 2012: -Hei, käydäänkö joskus tossa Veijon kokkitykissä? Sitä on kehuttu?
-Joo, mennään vaan.

Edellisistä vuosista poiketen, tällä kertaa oikeasti menimme. Onneksi se sentään kannatti, ja ruoka oli hyvää. Kuten se kiitettävän usein on.

Aluksi ryystettiin lohikeittoa. Tämä kuva vangitsee nälkäisen lounastajan ahneusfiilikset.

Otin kalalajitelman, koska ajattelin sen olevan sivistyneempi vaihtoehto kuin listalla oleva kalahampurilainen (ilmeisesti yritän saada kuvitellulta ja varsin näkymättömältä arvosteluraadilta tyylipisteitä elämästäni). Kalalajiltema oli hyvä ja etenkin lajitelmaisa, mutta ensi kerralla syön sen kalahampurilaisen.