Merkkejä siitä, että on siirtynyt aikuisten potkupuvun käytössä edistyneemmälle tasolle

Syksyn pimenevät illat merkitsevät toisille runollisesti hehkuvia kynttilöitä, toisille vesisateen ropinaa ikkunalautaa vasten, ja joillekin pimeyden mörköjen pahinta saalistusaikaa. Minulle ne merkitsevät lähinnä vilua, ja siten oivallista tekosyytä käyttää iltaisin ihan kammottavia rönttövaatteita. Kun niiden kanssa on niin hyvä ja lämmin. Hyvä ja lämmin! Rönttövaatteita, kuten aikuisten potkupukua. Olen kuitenkin alkanut huomaamaan huolestuttavia merkkejä siitä että suhteeni tähän vaatteeseen on ajautunut vaaralliselle polulle. Esim.:

• Ripustaessani puvun naulakkoon, se säilyttää yhä kropan muodon
• Puvussa on (päässäni) nimikoidut taskut karkille, ja karkkipapereille, eivätkä nämä juuri koskaan mene sekaisin
• Toisinaan säilytän kaukosäädintä hupussa, ihan vaan kätevyyssyistä
• Oikeita vaatteita pitäessäni hämmästyt aina, että vartaloni ei olekaan mallia ”muumi” ja jalat eivät alakaan polvista.
• Jotenkin oudosti epäaidon kuuloiset”Oho, ihan siis täysin vahingossa kaadoin sun haalarille kahvia. Mitenkäs se nyt noin, nyt se pitää pestä. Voi…” -kommentit kanssaihmiseltä sekä yritykset kätkeä se pyykkikorin pohjalle (fail!)
• ”Noh, eihän tuolla ruokakaupassa muillakaan kovin kummoisia vaatteita ole, jospa minä vaan nopeasti kipaisen tämä päällä…”

Mitä ihmettä minä höpisen? Onhan näitä näemmä olemassa tyylikkäinäkin versioina. Isona ostan tämmöisen

I rest my case. With my fugly potkupuku on.

(kuva)