Mikä päivä tänään? No kansanliikkeenperustamispäivä!
Median ulkonäköpaineet ovat minulle rakas ja henkilökohtainen aihe. Ei vähiten siksi, että niihin törmää lähes kaikkialla, useimmiten ei tarvitse edes poistua kotoa, tai muuta vaivalloista. Kuten kävi tänäänkin. Miettikää nyt esim. tuon yläpalkin Lana del Reyn ilmettä on, sehän on täydellisen epärealistinen (eikä tarvitse edes mennä siihen, miksi lobotomiakonkarin ilmeen pitäisi saada nainen näyttämään seksikkäältä).
Eivät normaalit ihmiset näytä tuolta kuvissa! Sillähän on vain yksi leuka ja molemmat silmätkin katsovat ihan samaan suuntaan. Aloitankin tässä ja nyt kansanliikkeen, joka ajaa _oikeita_ ja tavallisten ihmisten valokuvausfeissejä käytettäviksi mainoksissa. Nyt loppuu se fotogeenisten ihmisten ylivalta. Esim. seuraavat ilmeet, eleet ja suoritustekniikat olisivat sallittuja:
Sarjamurhaajahymy. Tai kuten ikääntyvät, tuskallisen hitaasti filmikameraa käyttävät sukulaistätini sitä (myös hitaasti) kutsuvat ”hymyilkää nyt, antakaa hampaiden näkyä, älkää ujostelko”. Koska aikeet hyvät, mutta reaktionopeudet eivät niinkään, johtaa perhekuvaussessio yleensä jomottaviin leukalihaksiin ja kammottaviin psykopaattikuviin, jossa silmäsi eivät todellakaan ole maanisen hymyn mukana. Ne ovat jo aikoja sitten lähteneet suorittamaan uskonnollisvaikutteisia rituaalimurhia hoitokotiin.
Poltergeist. Se maaginen olento, joka juuri kuvanottohetkellä muistuttaa sinua, että jätit kahvinkeittimen päälle, housujesi vetoketju on auttamattomasti auki ja kävelit juuri tuttavapariskunnan käsinnyplätylle vuorikaurisvillamatolla samoilla kengillä, joilla astuit tulomatkalla koirankakkan, kaikki yhtäaikaisesti. Yrityksenä korjata tilanne raajasi lähtevät automaattisesti kääntymään ja viuhtomaan kukin omaan suuntaansa saaden aikaan toiminnallisen liikunnan ketjureaktion, jota mikään tarkennus ei pysty seuraamaan.
Mikä täällä haisee eli tuttavallisemmin ns. passikuvailme. Kerrankin, kun kukaan ei yllytä edes pieneen väkinäiseen hymyyn, se kakkiainen tulee vaikka pakolla. Vain jämäkkien kasvolihastesi armoton työ takaa hymyilemättömyyden ja virheettömän virallisen totisuusnaaman. Yksinäinen hikipisara otsallasi antaa vihiä suorittamastasi voimantyöstä. Tätä kelpaakin katsella ihan kaikissa virallisissa yhteyksissä seuraavat 30 vuotta.Huutonaurava poliisi on ystävällinen poliisi.
Olin just sanomassa! Miksi, oi miksi ne huipuimmat vitsit, asiat, joita ei vaan voi jättää sanomatta ja parhaimmat comebackit ylipäätään tulevat mieleen vain kuvanottohetkellä. Loppuajan sitä onkin vaan, että ”muahha, äitis oli” ja ”eheh, se joka toista haukkuu itse on”.
Oon-niin-kännissä (vaikka juon vaan mehua). Tämä on varmasti se yleisin ilmevariaatio. Silmät juuri siinä maagisessa pessimistin ja optimistin välitilassa, ettei tiedä, ovatko ne puoliksi auki vai puoliksi kiinni. Olenko juuri heräämässä, nukahtamassa vai onko minulla ehkä joku hermostoperäinen silmäluomisairaus? Suu on tietenkin auki, koska todennäköisesti olen sanomassa jotain todella legendaarista, kuten ”Ota nyt gaddämmit se kuva jo” (ehkä värikkäämmin). Yleisfiilistä parantavat yleensä vielä muut kuvatut ihmiset, joiden ilme on täysjärkinen ja normaali. Kattokaa, kun Tiiti oli taas kännissä. Vaikkei siellä kummilapsen kolmivuotissynttäreillä edes tarjoiltu alkoholia.
Päälaeton on uusi musta, kaikkihan tietävät, että päälaet ovat useimmiten pyöreähköjä, eipä siis lähdetä ottamaan ilmiselvyyksiä valokuviin.
Neverending leuka. Juuri kuvaa otettaessa mieleesi palaa äitisi kultainen neuvo: ”muista hyvä ryhti, muuten tulee kaksoisleuka”. Hengittäessäsi sisään ja kerätessäsi äärimmäisessä takakeräasennossa voimia nostaaksesi kehosi korkeuksiin kuuluu sulkijan ääni, ja kommentti ”kiitos, hyvä kuva tuli”.
Henkilökohtaiset hautajaiset. Tässä kuvassa kaikki oli lähtökohdiltaan hyvin, kuvausilmapiiri on vaivaantumaton, joku vieläpä sanoo epähuomiossa jotain oikeasti hauskaa. Ja kas, rento, aito hymy on juuri hiipimässä valokuvauspelonsekaisille kasvoillesi, ja melkein huokaiset helpoituksesta. Kerrankin iloinen, normaalihko kuva! Eihän se tietenkään niin helposti suju, ja kuvanottamisen lamaannuttava ääni pärähtää jo siinä vaiheessa kun ensimmäiset hymyneuronit saavat suorituskäskynsä kuljetettua etäisimpiin suupieliin. Ilme naamallasi on siis jotain käsittämätöntä, kaikkien muiden luonollisesti näyttäessä juuri voittaneensa lotossa, totossa (luultavasti kaikissa muissakin mahdollisissa -otoissa) ja green card -arpajaisissa sekä saaneensa aatelisen arvonimen.
Taistoon, kanssaepäfotogeneettiset! Ainakin heti sen jälkeen, kun ollaan keksitty joku mediaseksikkäämpi ja vetävämpi nimi.