Mitä opin miehistä ja elämästä katsomalla Indiana Jonesia

Kahdeksankymmentäluvun lapsena syytän viihdeteollisuutta valtaosasta elämään kohdistuneista odotuksistani, ja etenkin väärinkäsityksistäni. Siinä missä Kylli-täti opetti vihaamaan jaarittelevia vanhuksia ja Hapsiainen olemaan luottamatta vieraisiin ihmisiin, Indiana Jones on puolestaan ollut varmasti yksi tärkeimmistä miehenmalleistani. Elokuvista pieni Tiiti ymmärsi mm. seuraavaa:

• Ruoska – se paras pick up line.
• Tunteitaan ei ole suositeltavaa näyttää, ellei kyseessä ole silmitön käärmeinho. Silloin voi antaa tunteilleen vallan, ja sanoa melkoisen painokkaasti ”I hate snakes”.
• Tavatessaan eksänsä ensimmäistä kertaa vuosiin, on kohteliasta irvistää toispuoleisesti, hieman tuskaisen näköisesti, niinkuin kärsisit pitkällisestä ummetuksesta. Ex-naiset puolestaan tervehtivät lyömällä avokämmenellä kasvoihin.

• Arkeologien työ on miehekästä seikkailua ja väkivallanmakuista jännitystä, kaikki se kirjatieto on ilmeisesti omaksuttu unissaan.
• Tosimies nauraa vain, kun tietää aseessaan olevan enemmän luoteja kuin muilla
• Arkeologeilla on uransa aikana kertynyt useita kostonhimoisia ja katkeria verivihollisia. Usein he ovat helposti tunnistettavissa siitä, että ovat ulkomaalaisia, ainakin aksentiltaan.
• Miehen ja naisen välinen kommunikointi on parasta hoitaa yksisanaisilla lauseilla, tai ehkä jopa pelkästään murahdellen ja kulmiaan kurtistellen. Todelliset tunteet tulevat kuitenkin esille, kun pelastat naisesi natseilta. Miesten välinen kommunikointi hoituu nyrkillä.

Noh, olisi voinut käydä pahemminkin. Olisin voinut ottaa oppini ET:stä. Tyyppi, joka vain koko ajan lupailee soittavansa.