More is more, etenkin suklaassa
Chjokon suklaabrunssin stalkkasin alunperin Isyyspakkaus-blogista, josta se jäi tarunhohtoisena, vaikkakin hieman ruskeahkona, onnenmaana siintämään mieleni salaisimpiin perukoihin, jotenkin etäisesti tämän seuraavan videon kaltaisena:
https://youtube.com/watch?v=zKxjvpY-x5E
Ja pitihän sinne toki päästä, ihan pakosti, ja tänään oli vihdoinkin se päivä. Se päivä, jolloin minä itte ja sanumaria suuntasimme rättikattoisella pienoismalliautolla kahden naisen karkkipyhiinvaellukselle Helsinkiin. Eli syömään all you can eat -suklaabrunssille. Alkuosa ei toki varsinaisesti kuulunut ihan alkuperäiseen suunnitelmaan, mutta kuten teksti jonkun julkkisturhakkeen tatuoinnissa kertoi, missä mylly, siellä tie. Vai miten se nyt meni.
Toihan on siis vähän niinkuin auto. Mutta paljon pienempi (ja keskimääräistä näyttävämmästä tarroituksesta huolimatta maksoimme auton ihan itse). Oltaisiin toki otettu viekoittelevia poseerauskuvia auton konepellillä, mutta tuossa oli vain etuvalot ja tuulilasi ja ihan epäreilun vähän tilaa viekoitteleville poseerauksille. Tai muunlaisillekaan, jos tarkkoja ollaan. Mutta päästin me sillä ihan pääkaupunkiin asti. Ei kellahdettu kumoon tuulilasiin lentävän ötökän voimasta tai muserruttu isojen sadepisaroiden alle.
Chjokon tiskiltä löytyi pari hymyilevää naisihmistä ja niiden edestä, yllättäen, suklaata, suklaata ja vähän vielä suklaata. Kakkumuodossa, panna cotta -muodossa ja keksimuodossa, sekä tietysti suklaan muodossa. Ja macaronejakin oli, mutta niistä en juurikaan jaksa innostua. Sokeria ja munanvalkuaista, big whoop. Mukaan oli ilmeisesti hämäystarkoituksessa aseteltu myös peruscroissanteja. Ihan waste of ammo, sanon minä, ahtaessani karpalosuklaata naamaani. Panna cottaa (cottia? cotteja? suklaavanukasta?) söin kolme. Erityisplussa brunssille annankin siis henkilökunnan epätuomitsevuudesta siinä vaiheessa, kun pyysin kahta astiallista kerralla. Kuulemma ”nopeat syövät hitaat”. Ja minä niiden valkosuklaiset panna cotat, höhöhö. Suklaaöverien oheisiksi sai kahvia ja vettä ja ilmeisesti tosisuklaisteille olisi ollut tarjolla myös kaakaota. Siihen ei kyennyt.
Suklaasuklaasuklaa. Munmunmun. Ja toistetaan.
Jos jostain pitää natista, niin olisin ehkä kaivannut brunssille enemmän niitä erityismaustettuja (ja superhyviä) suklaapalleroita, joita liikkeessäkin myytiin. Myöskään se määrä, jonka suklaata pystyi syömään ei suoranaiseesti kohdannut 16 euron hinnan kanssa. Tämä tosin johtui lähinnä henkilökohtaisesta suklaankertasietokyvystä, jonka kyllä kuvittelin olevan keskimääräistä korkeampi. Pitänee siis treenata. Mutta ehkä ässintä koko hommassa onkin vain lisätä omaan kokemuslistaansa all you can eat -suklaalounas.